Paikalliset

Näin Jukka Lewis muistelee aamupäivää, jolloin sai tiedon Olli Lindholmin kuolemasta – "Jokin vain herätti väkisin"

Yö-yhtyeessä lähes kaksi vuosikymmentä soittanut Jukka Lewis muistaa hyvin aamupäivän, jolloin hän sai kuulla Olli Lindholmin kuolemasta.

Pekka Selonen/ESM:n arkisto

Yössä pitkään soittanut basisti Jukka Lewis muistelee elämänkertakirjassaan Yöstä valoon (Bazar) aamupäivää, jolloin hän sai tiedon Olli Lindholmin kuolemasta.

– Heräsin talvella 2019 helmikuun 12. päivän aamuyönä todella erikoiseen aikaan nukuttuani vajaat viisi tuntia. Ihmettelin hetken, että miksi ei enää väsytä ja päätin sitten nousta sängystä ylös. Jokin vain herätti väkisin, ja myöhemmin vasta tajusin mikä se jokin oli, Lewis muistelee kirjassa.

– Kello 12 päivällä tuli Daffylta (kitaristi Asko Terävä) viesti, jossa luki: "Olli L. R.I.P". Olin aivan ihmeissäni.

Lewis muistaa ajatelleensa, että ei voi nyt kyllä olla Olli Lindholmista kyse. Mutta kyllä oli.

– Hän oli todellakin menehtynyt. Menin kummalliseen shokkitilaan, vähän kuin autokolarin jälkeen. Koko keho oli ihan tunnoton ja pulssi hakkasi tuhatta ja sataa. Sellaiset hetket ovat aina hyvin epätodellisia ja unenomaisia. Ikään kuin näkisi erittäin todentuntuista unta, josta pian heräisi todellisuuteen. Mutta sitä heräämistä ei vaan tapahtunut, Lewis muistelee.

Sen jälkeen myös Lewisin puhelin alkoi soida. Soittajien joukossa oli lukematon määrä toimittajia ja tiedotusvälineiden edustajia.

Lewis jätti puheluihin vastaamatta.

– Entisen bändikollegan kuolema ei ollut minusta asia, josta olin halukas puhumaan puhelimessa medialle heti seuraavana päivänä. Vedin siihen rajan ihan silkasta kunnioituksesta edesmennyttä kohtaan, Lewis kertoo kirjassa.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Lisää aiheesta

IS: Olli Lindholmin hauta sai kiven Pomarkussa21.8.2019 08.40
"Mietin, että Ollin äiti ei saa saada tietoa median kautta" – Näin Yön manageri kuuli tiedon Olli Lindholmin kuolemasta15.5.2019 09.19
Suvi Teräsniska muistelee Olli Lindholmia – "Kuolema erottaa, mutta onneksi myös yhdistää"14.5.2019 10.01
Yöstä erotettu Jukka Lewis: "Ei puhevälejä Ollin kanssa pitkään aikaan" - Kuuntele Iskelmän haastattelu jutusta!15.12.2016 18.27

Etusivulla nyt

Uusimmat: Paikalliset

Luetuimmat paikalliset

Uusimmat

Luetuimmat