Paikalliset

Työtön koneinsinööri nousi lattiatasolta yhdeksi Suomen palkituimmista oluenpanijoista – "Väkeä oli kuin Kooveen maalilla ja menoa kuin moukarihäkissä"

Sam Viitaniemen työura Koskipanimolla ja Plevnassa alkoi 1990-luvun lamavuosina lattilankkujen asentamisella. Myös alusta asti mukana olleen ravintoloitsija MarikaTähtinen-Hakalan kanssa verannan valmistumista kippistettiin vuosi sitten.

Petteri Mäkinen

Väkeä oli kuin Kooveen maalilla ja menoa kuin moukarihäkissä.

Näin muistelee Plevnan puuhamies Sam Viitaniemi ensimmäistä iltaa uudessa ravintolassa 31. lokakuuta vuonna 1994 eli neljännesvuosisata sitten.

Tamperelainen ravintolakansa tungeksi tutustumaan aivan uuteen tuttavuuteen, panimoravintolaan, jossa oluita pantiin Finlaysonin Plevna-kutomohalliin rakennetun ravintolan tiskin takana. Hanoissa oli kahta omaa olutta: Plevnan vaaleaa ja tummaa.

– Tummaa tehdään yhä samalla reseptillä, mutta vaaleaa ei – luojan kiitos, naureskelee Viitaniemi.

 

Plevnan ja Viitaniemen yhteinen tarina lähti lattiatasosta. Konkreettisesti.

Valkeakosken ammattikorkeakoulun koneautomaatiopuolelta insinööriksi valmistunut nuori mies etsi 1990-luvun lamavuosina paikkaansa tekemällä puusepän apumiehen töitä tekstiilitehtaasta toimisto- ja liiketiloiksi muuttuneella Finlaysonin alueella.

Eräs työtehtävä oli kosken rannan värjäämörakennuksesta purettujen lattialankkujen asentaminen uuteen panimoravintolaan.

– Muistan ensimmäisen käynnin Plevnan tiloissa. Sisällä oli Bobcat ja osa kutomon koneista oli vielä paikoillaan.

Idea panimoravintolasta oli lähtenyt tehdaskiinteistöjen omistajalta vakuutusyhtiö Varmalta. Ravintolan yrittäjiksi lähtivät Saludin Hannu Wiss, Eero Fagerlund ja Marika Tähtinen-Hakala. Panimo sai yrittäjikseen Matti Janhosen sekä Marjatta ja Timo Tähtisen.

Jo ensimmäisten vuosien jälkeen vetovastuu ja pääosa omistuksesta jäivät lattianrakentajasta panimon pyörittäjäksi siirtyneelle Viitaniemelle ja ravintoloitsija Marika Tähtinen-Hakalalle. Kolmanneksi omistajaksi jäi Timo Tähtinen.

Panimon ja ravintolan eli Koskipanimo Oy:n ja Tampereen Panimoravintola Oy:n liiketoiminta ovat olleet alusta asti erillään.

– Kumpikin toimii kannattavasti, mutta ei tulisi toimeen ilman toista, luonnehtii Viitaniemi.

– Meitä pidettiin hulluina, mutta uskoa riitti alusta asti, vaikka iso, täysin uudenlainen ravintola hieman sivussa Hämeenkadulta olisi saattanut olla riski, naurahtaa Tähtinen-Hakala.

 

Skeptisimmät eivät povanneet Plevnalle ruusuista taivalta: reilun 300 metrin matka Hämeenkadulta katsottiin aivan liian pitkäksi. Neljännesvuosisata on osoittanut vääräleukojen olleen väärässä. Konseptimuutoksia tai faceliftejä ei ole tarvinnut tehdä.

– Paikka pysyy, mutta oluet ja ruoka uudistuvat. Finlaysonin alueella on ollut alusta asti hyvä flow päällä. Tämä on pieni kaupunki kaupungissa, kehuu Viitaniemi.

– Tämä on pysynyt alusta asti keskieurooppalaisen oluttuvan ja suomlaisen ravintolan risteytyksenä. Ruoka on reilua ja rehellistä isoina annoksina. Vuosien varrella salaattien kasvisvaihtoehtojen määrä on lisääntynyt, kertoo Tähtinen-Hakala.

Kaksi Plevnan historian suurinta uudistusta on tapahtunut viimeisen parin vuoden aikana. Ensi valmistui Itäisellekadulle noussut panimon hukkalämmöllä lämpiävä veranta ja sen jälkeen omat oluet saatiin pullomyyntiin panimon yhteydessä olevaan myymälään.

– Alkoholiverotus ei tee hommaa helpoksi. Vähittäismyyntilupaa odotimme 24 vuotta, puuskahtaa panimomestari.

Viitaniemi korostaa olevansa Plevnassa ensisijaisesti oluentekijä. Tosin avajaisissa nautittujen kahden oluen isä oli panimomestarin isä Aulis ”Jimi” Viitaniemi. Varsinaiseksi oppi-isäkseen Sam nostaa muun muassa Carlsbergilla ja Guinnesilla työskennelleen Boris Orlon, joka opetti oluenpanemisen taidon kädestä pitäen.

Vuosien varrella erilaisia oluttuotteita on ollut myynnissä yli 300. Niiden lisäksi myynnissä on tällä hetkellä kolme siideriä ja panimosima. Vuosituotanto on noin 230 000 litraa.

Koskipanimon tuotteista 70 prosenttia myydään Plevnassa ja Tuomiokirkonkadulla sijaitsevalla ravintolayhtiöön kuuluvalla Oluthuoneella.

– Meillä mennään laatu – ei litrat – edellä. Viemäriin ei ole tarvinnut epäonnistuneita oluteriä kaataa, kertoo moneen kertaan oluistaan palkittu Viitaniemi.

 

25-vuotiasjuhlia Plevnassa vietetään torstaina 31. lokakuuta. Juhlapäivän pääesiintyjäksi on buukattu maailmalla mainetta kerännyt ja Yhdysvaltain-kiertueelta Plevnaan saapuva suomalainen country-yhtye Steve ’n’ Seagulls. Tapahtumaan on vapaa pääsy.

– Heillä on samanlainen veijarimainen elämänasenne kuin meillä, selittää Viitaniemi.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Lisää aiheesta

Tähti pannaan takaisin pulloon – Plevna juhlii tipattoman loppua avaamalla panimomyymälän14.1.2019 20.00
Avajaiset huomenna: onko Plevnan uusi terassi sittenkään terassi? – Toinen historiallinen uudistus luvassa26.4.2018 17.00
Hurja kisa! – Kaksi ääntä ratkaisi Tampereen parhaan olutravintolan, katso top 2027.6.2018 07.00
”Ei meidän pulloilla kännätä kadulla” – Paras Tamperelainen Olutravintola 2017 top 30 Plevnasta Kessan Baariin!1.7.2017 12.00

Etusivulla nyt

Uusimmat: Paikalliset

Luetuimmat paikalliset

Uusimmat

Luetuimmat