Puheenaihe

Tutkimus paljastaa: Lähes puolet vanhusten hoitajista ei noudata lääkehoidon ohjeistusta

Tutkimuksen mukaan potilasturvallisuutta vaaransivat erityisesti lääkkeiden murskaaminen ja kapseleiden avaaminen. 

Lääkehoidon ohjeista ja suosituksista poikkeaminen on yleistä ikääntyneiden pitkäaikaishoidossa, osoittaa tuore väitöstutkimus.

Suurin osa tutkimukseen osallistuneista hoitajista arvioi toteuttavansa lääkehoitoa turvallisesti, mutta lähes puolet ilmoitti poikkeavansa ohjeista ja suosituksista lääkkeiden antamisessa sekä lääkehoidon vaikutusten seurannassa ja arvioinnissa.

Vanhemmat hoitajat noudattivat nuoria hoitajia huolellisemmin lääkehoidon ohjeita ja suosituksia.

Kolmannes hoitajista arvioi, että he eivät aina valmistelleet lääkkeitä käyttökuntoon ohjeiden ja suositusten mukaisesti. Potilasturvallisuutta vaaransivat erityisesti lääkkeiden murskaaminen ja kapseleiden avaaminen. Myös lääkehoidon kirjaamisessa esiintyi puutteita.

Rutiininomaisia tarkistuksia ei aina tehty lääkehoidon prosessin eri vaiheissa. Potilaan osallistaminen lääkehoidon prosessiin ei hoitajien arvioiden mukaan myöskään aina toteutunut.

Potilasturvallisuutta vaaransivat erityisesti lääkkeiden murskaaminen ja kapseleiden avaaminen.

TtM Markus Karttunen tarkasteli väitöskirjassaan lääkehoidon toteutumista hoitohenkilökunnalle suunnatun kyselyn avulla. Tavoitteena on tunnistaa lääkehoidon turvallisen toteuttamisen haasteita hoitotyössä.

Tutkimukseen osallistui lähes 500 lääkehoitoa työssään toteuttavaa hoitotyön ammattilaista, jotka työskentelivät kunnallisissa ikääntyneiden pitkäaikaishoidon yksiköissä.

Hoitajan kokemus omasta osaamisestaan vaikutti lääkehoitoon, sillä mitä paremmin hoitaja koki hallitsevansa farmakologian, infektioiden torjunnan ja lääkelaskennan, sitä paremmin hän myös näytti toteuttavan lääkehoitoa.

Myös hoitajan iällä oli vaikutusta, nimittäin vanhemmat hoitajat noudattivat nuoria hoitajia huolellisemmin lääkehoidon ohjeita ja suosituksia.

– Lääkehoito on tärkeä, mutta samalla haastava osa ikääntyneiden hoitotyötä, Karttunen sanoo.

– Esimerkiksi lääkkeiden vaikutusten arvioiminen ja haittavaikutusten tunnistaminen vaikeutuvat elimistön ikääntyessä ja sairauksien lisääntyessä.

Suurin osa ikääntyneiden käyttämistä lääkkeistä on suun kautta annosteltavia valmisteita, mutta aiempien selvitysten mukaan jopa kolmanneksella ikääntyneistä pitkäaikaishoidon potilaista on vaikeuksia niellä lääkkeitä. Näin ollen lääkemuotoon tulisi kiinnittää erityistä huomiota, sillä läheskään kaikki lääkkeet eivät sovellu puolitettavaksi tai murskattavaksi.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Lisää aiheesta

USU: Vanhusten hoivakodeissa on edelleen ongelmia – Attendo sai 200 000 euron uhkasakon12.8.2019 07.38

Etusivulla nyt

Uusimmat: Puheenaihe

Luetuimmat paikalliset

Uusimmat

Luetuimmat