Paikalliset

Taysin uusi pääsisäänkäynti avataan lauantaina – Tamperelainen tutustui tiloihin jo ennakolta, katso kuvat ja video!

Taysin uusi sisäänkäynti.

Pekka Ruissalo

Taysin uusi pääsisäänkäynti avataan kuluvan viikon lauantaina. Uudesta pääsisäänkäynnistä on kulkuyhteys useimpiin sairaalan yksiköihin. Neljä vuotta kestänyt etupihahanke kattaa kolme uudisrakennusta, uuden pääsisäänkäynnin sekä pysäköintihallin. Etupihalla sijaitseva Sydänsairaala otettiin käyttöön jo toukokuussa 2018.

Taysin uudessa pääaulassa myös palvelut ovat uudistuneet. Aulassa neuvontapisteen lisäksi palvelevat R-kioski, Pikante Cafe, Tammedica-apteekki sekä Subway.

Aulassa sijaitsevasta Kohtaamispaikasta voi saada vertaistukea eri potilasjärjestöiltä. Lisäksi aulassa on hiljentymishuone sekä viihtyisä oleskelutila.

Osa pysäköintihallista on ollut käytössä jo toukokuusta 2018 alkaen, mutta nyt pysäköintihalli on valmis kokonaisuudessaan, ja siellä on yli 400 autopaikkaa. Pysäköintihallista on suorayhteys liukukäytävää pitkin uuteen pääaulaan tai hissillä suoraan kerroksiin.

Myös saattoliikenne ja taksiliikenne ohjataan pysäköintihalliin. Ensimmäiset 30 minuuttia ovat hallissa maksuttomia. Pysäköintihalli on osoitteessa Kuntokatu 2.

Taysin uusiin tiloihin pääsee tutustumaan kaikille avoimessa Taysin uutta -tapahtumassa lauantaina 28.9. kello 10 alkaen.

Kaupunkilehti Tamperelainen pääsi käymään tiloissa jo ennakkoon. Katso kuvat ja video tämän jutun yhteydestä!

 

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Lisää aiheesta

Potilashuoneen sähkölaitteet syttyivät palamaan Taysissa – Osasto suljettuna tiistain ajan, ei vakavasti loukkaantuneita25.9.2019 08.39
Selvitys: Tays jatkaa kansallisen tuottavuustilaston kärjessä22.8.2019 13.52
Taysin uuden lastensairaalan hyväksi kiekkoiltiin yli 60 000 euroa15.11.2018 08.29

Etusivulla nyt

Uusimmat: Paikalliset

Luetuimmat paikalliset

Uusimmat

Luetuimmat