Paikalliset

Nokian rautatieasemalle tulee merkittävästi enemmän pysäköintipaikkoja

Nokian kaupunki avaa uuden pysäköintialueen rautatieaseman läheisyyteen vuoden lopussa, tiedottaa Nokian kaupunki. Liityntäpysäköintipaikkojen kasvattamisen taustalla on pitkäaikainen puute pysäköintipaikoista rautatieasemallaAlkuvaiheessa liityntäpysäköintialueella on noin 140 autopaikkaa. Se sijaitsee radan eteläpuolella.

Kaupunkikehityslautakunta käsittelee 24.9.2019 kokouksessaan sopimusta, jonka Nokian kaupunki on tehnyt pysäköintialueeksi soveltuvan kiinteistön vuokraamisesta Kiinteistö Oy Nokian Radanvarren kanssa. Sopimus liityntäpysäköintialueen käytöstä on voimassa siihen asti, kunnes alueelle laadittava uusi asemakaava on saanut lainvoiman.

– Sopimus uudesta liityntäpysäköintialueesta tuo helpotusta rautatieaseman nykyisiin pysäköintiongelmiin ja tuo merkittävän lisäyksen lisääntyvän lähijunaliikenteen edellyttämiin pysäköintitarpeisiin. Ennen uuden alueen käyttöönottoa valmistelemme alueen pysäköintiin soveltuvaksi ja sinne asennetaan tarvittavat opasteet ja merkinnät, kertoo kaupunkikehitysjohtaja Mikko Nieminen tiedotteessa.

Nokian kaupunki tekee vielä syksyn aikana tarkemmat päätökset liityntäpysäköintialueen käytöstä ja ehdoista sekä käyttöönoton ajankohdasta. Kaupunki tiedottaa asiasta tarkemmin lokakuun 2019 aikana.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Etusivulla nyt

Uusimmat: Paikalliset

Luetuimmat paikalliset

Uusimmat

Luetuimmat