Paikalliset

Näin ikoninen ruokakauppa uudistuu – "Asiakkaat olivat odottaneet tätä uudistusta yhtä paljon kuin mekin"

Mikko Korpela ja Jukka-Pekka Alanko juhlivat Herkun remontin valmistumista.

Joonas Alanne

Food Market Herkun uusi aika alkaa virallisesti huomenna. Täysin uudistunut myymälä juhlii avajaisiaan.

Kaupan toiminnot siirtyivät Stockmannilta Pirkanmaan Osuuskaupalle vuoden 2017 lopulla. Pirkanmaan Osuuskaupan mukaan kaupan jälkeen keskityttiin pistämään prosessit kuntoon, mutta koska sillä ei saatu lunastettuaa asiakkaiden odotuksia ja luottamusta, oli pysähdyttävä, peruutettava ja pyöräytettävä tekeminen päälaelleen.

Juhannuksena alkoi remontti, jossa kyseenalaistettiin alkuperäisen kaupan konsepti. Herkusta päätettiin rakentaa yhdistelmä kauppahallia, herkkukauppaa ja bistroa.

– Kulkusuunnat muutettiin loogisemmiksi. Hedelmävihannesosaston tuotteet järjestettiin niin, että ne löytyvät helpommin. Kassa-alue siirrettiin asiakkaiden toivomaan paikkaan lähemmäksi sisäänkäyntiä ja samalla mukaan tuotiin itsepalvelukassat, kertoo Herkusta vastaava ryhmäpäällikkö Mikko Korpela.

– Leipomo-, valmisruoka-, kala- ja lihatiskit saivat lisää neliömetrejä. Myymälän avaruutta ja viihtyisyyttä lisättiin kauttaaltaan rauhallisemmalla värimaailmalla ja matalammilla kalusteilla. Lisäksi uudistuneen juustotiskin viereen avattiin Bistro, mistä saa muuten kaupungin parasta kalakeittoa, maistuvia tapaksia sekä viiniä ja virvokkeita, jatkaa Korpela.

Food market manager Jukka-Pekka Alanko kertoo olevansa innoissaan projektista.

– Olemme saaneet niitä ihastuksen huokauksia ja hihkaisuja, joita etukäteen toivoimme. Tämä on urani ensimmäinen myymäläuudistus, jonka aikana en ole kuullut ainuttakaan negatiivista kommenttia mistään, edes kaupan remonttijärjestelyistä tai tuotteiden tiuhaan vaihtuneista paikoista. Se kertoo mielestäni yhdestä asiasta – asiakkaat olivat odottaneet tätä uudistusta yhtä paljon kuin mekin, kertoo Alanko.

Asiakkaat ovat olleet mukana uuden kaupan suunnittelussa. Kauppa kutsui keväällä potentiaalisia ja nykyisiä asiakkaita sekä paikallisia vaikuttajia myymälävierailulle ja ideoimaan uutta.

Uudistuksen myötä Herkun ruokavalikoima kasvaa yli tuhannella. Valikoima myös elää aiempaa voimakkaammin viikonpäivien mukaan.

Uudistuksen toivotaan vahvistavan Herkun profiilia.

– Meidän identiteettimme ei ole välittynyt selkeästi, ja remontti oli luonteva hetki pysähtyä asian äärelle. Aiomme olla kaupungin elämyksellisin ruokakauppa, joka toimii inspiraation lähteenä niin arkeen kuin juhlaankin, sanoo Alanko.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Etusivulla nyt

Uusimmat: Paikalliset

Luetuimmat paikalliset

Uusimmat

Luetuimmat