Paikalliset

Manta-terrieri oli aamulenkillä, kun kolme isokokoista koiraa kävi sen kimppuun – "Kyllä siinä oli ihan tappamisen meininki"

Manta-koira on selvinnyt isojen koirien hyökkäyksestä verrattain hyvin. Hakametsän Eläinklinikan Annina Tietäväinen on poistamassa tikkejä.

Pekka Ruissalo

Se oli aamu, jolloin Manta-koiran aamulenkistä oli tulla sen viimeinen.

Kaakkoisella Tampereella asuva terrieri oli ehtinyt kulkea omistajansa kanssa varhaista aamulenkkiä muutaman sata metriä, kunnes omistaja havaitsi kolme vimmattua vauhtia kohti tulevaa suurikokoista koiraa.

– Ne tulivat suoraan päälle. En tiedä olivatko ne alunperin pihamaalla, mutta sieltä ne tulivat ilman remmiä tai valjaita. Omistaja juoksi koirien perässä, Mantan omistaja muistelee kohtalokasta aamulenkkiä.

Mantan omistaja kertoo, että on aiemminkin kiinnittänyt koiriin huomiota. Ennen tätä aamulenkkiä ne eivät kuitenkaan olleet yrittäneet tulla päälle.

– Kyllä siinä oli ihan tappamisen meininki. Huusin kuin syötävä, varmaan moni muukin kuuli että nyt on tosi kyseessä. Omistaja tuli kohta irroittamaan koiriaan. Hän sanoi vain, että älä hermostu, Mantan omistaja ihmettelee.

 

Sitten oli toimittava nopeasti. Välikohtauksen seurauksena Mantan leuat jäivät jumiin ja kaulasta tuli verta. Tamperelaisessa eläinlääkärissäkin koira vastusti suun avaamista, vaikka se oli rauhoitettu. Koira sai lähetteen Helsingin Viikkiin.

– Siellä koira oli vuorokauden ajan tehohoidossa. Vuorokautta myöhemmin voitiin olla varmoja siitä, että se jää ylipäätään henkiin, omistaja sanoo.

Hoitokustannuksiin on kulunut jo useampi tuhat euroa. Omistaja toivoo, että saisi sovittelulla asian hoidettua hyökkäävien koirien omistajan kanssa.

– Sillä lailla olen ajatellut, että sitten alkaa oikeastikin v*tuttaa jos kokonaissumma menee viisinumeroiseksi. Se tietenkin lohduttaa vähän, jos edes osa rahasta minulle korvataan, Mantan omistaja sanoo.

 

Mikäli Mantalle olisi käynyt hyökkäyksessä todella huonosti, poliisi olisi kirjannut tapauksen vahingontekona. Koiran kuolema vastaavassa tilanteessa on siis verrattavissa vaikkapa maljakon hajottamiseen.

Lue lisää koirien aiheuttamista poliisitutkimuksista keskiviikon Tamperelaisesta.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Lisää aiheesta

Norjan oudoista koirakuolemista uutta tietoa – Suomessa tilanne on edelleen normaali16.9.2019 11.26
Voiko lemmikki rakastaa omistajaansa? – Tuoreiden tutkimusten mukaan koira todella haistaa pelon ja rotta on yksi empaattisimmista eläimistä24.8.2019 08.00
Varo näitä viittä asiaa syyslenkeillä koiran kanssa – myrkkysienet eivät ole ainut vaara28.8.2019 20.00

Etusivulla nyt

Uusimmat: Paikalliset

Luetuimmat paikalliset

Uusimmat

Luetuimmat