Paikalliset

Olkkosen reeniryhmä on ikämiesten sakki, jossa jokainen pärjää

Ilkka Lillia taipuu yhä notkeasti. 81-vuotias Lillia on ryhmän kokenutta kaartia.

Pekka Ruissalo

Elettiin 1990-luvun puoliväliä, kun Kooveen puuhaihmiset istuivat saunassa yhteistyökumppaniensa kanssa. Heräsi ajatus siitä, että vanhemmille miehille olisi paikallaan saada yhteinen harjoitteluryhmä, jota ryydittäisivät fysioterapeutit. Näin miehet eivät varttuneemmalla iällä niin helposti saisi itseään rikki.

– Taustalla oli se, että tuki- ja liikuntaelimistö pysyy hyvässä kunnossa. Sitten haluttiin saada sellainen toimintamalli, että kaikki pärjäävät, jokainen urheilee kykynsä mukaan, kertoo fysioterapeutti Sari Uitus.

Näin laitettiin alulle Olkkosen reeniryhmä.

 

Hankkeelle saatiin rahoitus ja toiminta käyntiin. Ensimmäisiä ilmoittautuneita oli Ilkka Lillia, nykyisin iältään 81 vuotta. Lillia on ryhmän toiseksi vanhin – vanhin osallistuja on iältään 86 vuotta.

– Ikäraja on viitteellinen... mukana on vuosien varrella ollut myös veljeksiä sekä isiä ja poikia, Uitus kuvailee.

Lillia kertoo, että on ollut koko ajan erittäin tyytyväinen ryhmän toteuttamaan liikuntaan. Iäkkäämmille ihmisille on erityisen tärkeätä, että peruskunto pysyy siinä määrin hyvällä tasolla että pienet flunssat eivät hetkauta.

– Jos tulee kipeäksikin, niin sen kestää, Lillia kuvailee harjoituksen hyötyä.

 

Lisäksi yleensä puolentoista tunnin mittaisten jumppien ohjelmassa on myös liikkuvuusharjoituksia sekä tasapainoharjoituksia. Ne auttavat esimerkiksi talven ja mahdollisen kaatumisriskin varalle.

– Sen näkee heti, jos liikekontrolli katoaa, Lillia sanoo.

Uitus ja Lillia korostavat, että kyse ei ole pelkästään ikäihmisten harjoittelusta. Olkkosten tiimoilta on kokoontunut esimerkiksi lentopalloa pelaava ryhmä, jonka ikähaitari on ollut 26 vuodesta 81 vuoteen.

 

Ennen kaikkea Olkkosen reeniryhmä perustuu mukavaan tekemiseen ja sosiaaliseen yhdessäoloon. Nimikkeen alla operoi viisi kappaletta samalla viikolla harjoittelevaa ryhmää.

– Sanoisin, että sosiaalisuuden merkitys on varmasti ollut kaikille suuri. On ollut myös hienoa, että samoja ohjaajia on ollut menossa mukana melkein parin vuosikymmenen ajan, Lillia kuvailee.

Miespainotteinen ryhmä vaatii varttuneemmallakin iällä joskus omaa kontrolliaan. Se suoritetaan sisäisesti ja nopeasti. Se on tärkeätä, että ryhmässä kaikki tuntevat olonsa tasa-arvoiseksi ja arvokkaaksi.

– Alapääkuvaston jutut ovat meidän ryhmässämme kiellettyjen listalla. Huulta heitetään ja saa heittää toki muuten. Yksi haasteensa on toki musiikin valinta: ryhmässä on sen suhteen niin monta näkemystä kuin on osallistujaakin, Lillia virnistää.

 

Ilkka Lillia ja Sari Uitus puhuvat pitkään ryhmän merkityksestä. Lillia pitää siitä meiningistä, että yksin ei tarvitse olla ja siitä, että vastauksia saa aina kun kysyy.

– Ja se on tärkeää, että on kannustava ja innostava tunnelma, Lillia huomauttaa.

Tietyt tavat ja tottumukset eivät häviä iänkään myötä. Jos jumppa sattuu sellaiseen ajankohtaan että samaan aikaan tulee jääkiekkomatsi, sitä seurataan samaan aikaan kuin urheillaan itse. Lopputuloksen spekuloinnit kuuluvat tietysti kuvioon.

Olkkosen reeniryhmä

Tästä on kyse

Kooveen 1990-luvun puolivälissä aloittama liikuntahanke, jolla pyritään huolehtimaan ikämiesten ja nuorempienkin fyysisestä kunnosta fysioterapeuttien kanssa suunnitellun ryhmäliikunnan avulla.

Puolentoista tunnin mittaisissa jumpissa huolehditaan muun muassa liikkuvuudesta ja tasapainosta.

Osallistujille järjestetään vuosittain kuntotestit. Fysioterapeutti Sari Uituksen mukaan moni osallistuja on saanut esimerkiksi Cooperin testissä hyvän tuloksen.

Ryhmä kokoontuu maanantaisin Hyhkyn koululla ja Messukylän koululla, keskiviikkona Saukonpuiston koululla ja Vehmaisten koululla sekä torstaisin Saukonpuiston koululla.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Lisää aiheesta

Kuulutko joukkoon? Näin moni pohjoismaalainen harrastaa liikuntaa ahkerasti11.7.2019 07.30
Kaupin liikuntapuistoon rakennetaan pesäpallokenttä – Louheen murskaus alkaa pian5.7.2019 08.49
Pysy kesällä uutiskartalla myös viikonloppuisin – Muista tamperelainen.fi ja uutiskirje! 13.7.2018 14.43

Etusivulla nyt

Uusimmat: Paikalliset

Luetuimmat paikalliset

Uusimmat

Luetuimmat