Paikalliset

Parkkiyhtiö: Kadunvarsipysäköintien määrä kasvoi – Tampereen pysäköintiin ilmestyi mobiilipiikki

Kuvituskuva.

Pekka Ruissalo

Yhä useampi Tampereella pysäköivä maksaa pysäköintimaksunsa mobiililaitteella, kertoo pysäköintimaksupalvelu EasyPark.

Mobiililla maksettujen kadunvarsipysäköintien määrä on lisääntynyt Tampereella vuodessa peräti neljänneksellä. Muutos on huomattava, sillä Tampereen pysäköintikulttuuri on ollut yrityksen mukaan aiemmin poikkeuksellisen parkkihallipainottunut.

Vaikka kadunvarsipysäköintien määrä on kasvanut huomattavasti, keskimääräinen pysäköintiaika on pysynyt ennallaan noin puolessatoista tunnissa. EasyParkin mukaan se indikoi, että kyse on nimenomaan pysäköijien määrän kasvamisesta.

Elokuun piikkiin ovat varmasti osaltaan vaikuttaneet myös tapahtumat, kuten kaksi saksalaisyhtye Rammsteinin keikkaa, jotka ruuhkauttivat keskustaa.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Lisää aiheesta

"Jos vaihtoehtoina on lipun käyttämättä jättäminen tai pysäköintisakko, niin..." – Näin kommentoi Pyynikin kesäteatterin toiminnanjohtaja alueen pysäköintirumbaa14.8.2019 07.00
"Ottaa päähän, kun järkeä ei osata käyttää" - Reima Hakulinen ei väsy ihmettelemästä erikoisia tulkintoja maastopysäköinnistä 27.8.2019 19.00

Etusivulla nyt

Uusimmat: Paikalliset

Luetuimmat paikalliset

Uusimmat

Luetuimmat