Paikalliset

Raitiotietyöt etenivät loppusuoralle Kalevassa – Katso kuvat työmaalta

Työt alkavat valmistua Kalevassa.

Wille Nyyssönen/Raitiotieallianssi

Raitiotietyöt ovat loppusuoralla Kalevassa, tiedottaa Raitiotieallianssi.

Työt ovat edenneet suunnitellusti aikataulussa. Pääosa töistä valmistuu syys-lokakuun aikana.

Kalevassa Rieväkadun ja Sarvijaakonkadun liittymäalueella on rakennettu raitiotien päällysrakennetta eli kiintoraidelaattaa ja kiskoja. Syyskuun aikana alueella tehdään vielä reunakivitöitä ja asennetaan Hakametsän raitiopysäkin betonikiviä.

Syyskuun lopulla ja lokakuun alkupuolella tehdään rata-alueen asfaltointia sekä asfaltoidaan jalkakäytäväaluetta myös alueen liikkeiden, muun muassa Keittiömaailman edustalla.

Teiskontiellä raitiotien Hippospysäkin kohdalle palautetaan liittymän puoleinen suojatie lopulliselle paikalleen perjantaina 13.9. Samalla Teiskontieltä Hervannan suuntaan vievän rampin liikenne palautetaan takaisin entiselle paikalleen.

Teiskontiellä on käynnissä nurmiradan multaustyöt. Syyskuun aikana aloitetaan nurmiradan kylvöt ja myöhemmin syksyllä katupuiden istutukset Teiskontien varrelle. Teiskontien ja Ilmarinkadun risteysalueen liikennejärjestelyt palautetaan ennalleen lokakuun aikana. Raitiotieallianssi aikoo tiedottaa asiasta tarkemmin lähempänä.

Tekunkadulla jatketaan vielä syksyllä Kekkosentien ylittävän sillan reunoilla päällysrakennetöitä. Nurmirataa Tekunkadun osuuksille kylvetään loppusyksyllä tai ensi keväänä.

Sammonkadun raitiopysäkkien työt ovat lähes valmiit, ja kadulla on käynnissä nurmiradan kylvötyöt. Puiden istutus Sammonkadulle jatkuu syyskuun lopussa. Sammonkadun ja Teiskontien lisäksi nurmirataa tulee Kalevaan Tekunkadulle ja Hervantaan Hermiankadulle, yhteensä noin 2,2 kilometriä.

Taysin raitiopysäkkityöt ja Taysin etupihan ratatyöt valmistuivat kesällä. Raitiotien sepeliratatyöt ovat käynnissä Vieritien alueella ja Kaupin kampuksen pysäkin työt ovat loppusuoralla. Alueella tehdään asfaltointeja syys-lokakuussa ja lisäksi palautetaan käyttöön Vieritien ylittäviä suojateitä.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Lisää aiheesta

Tampereen Raitiotien pysäkkikatostoimittaja on nyt valittu – "Tulevat näkyväksi osaksi kaupunkikuvaa"9.9.2019 10.04
Raitiotien Turtolan tukimuurin ja Kekkosentien sillan teoksille valittiin taiteilijat27.8.2019 09.39

Etusivulla nyt

Uusimmat: Paikalliset

Luetuimmat paikalliset

Uusimmat

Luetuimmat