Puheenaihe

KSML: Lukutaito hidasta ensimmäisillä luokilla? – Ei hätää, innostuminen yläasteiässäkin tekee hyvän lukijan

Kuvituskuva..

Mari Kosonen

Uuden tutkimuksen mukaan lasten lukeminen missä tahansa iässä on kannattavaa, kirjoittaa Keskisuomalainen. Jyväskylän yliopiston vetämässä Alkuportaat–tutkimushankkeessa seurattiin noin 2000 lasta, esikoulusta yhdeksännelle luokalle.

Vielä luokilla 1 – 4 taidot ennustivat sitä, miten paljon lapset lukivat vapaa–ajallaan. Sen jälkeen myös muiden kuin luonnostaan taitavien lukijoiden lukuharrastus paransi lukutaitoa. Mikäli lukeminen ei siis luistaisikaan ensimmäisillä luokilla, kirjojen lukemista vapaa–ajalla kannattaa jatkaa.

– Vaikka vasta yläasteella innostuisi lukemaan enemmän kirjoja, silloinkin näkyy positiivinen vaikutus ja oikeastaan vielä vahvempana, kertoo hankkeen tutkija, Jyväskylän yliopiston apulaisprofessori Minna Torppa KSML:lle.

Tutkimuksessa kävi ilmi myös, että nimenomaan kirjojen lukeminen on tärkeää luetun ymmärtämiselle. Ymmärtääkseen lukemaansa ihminen tarvitsee monipuolista sanavarastoa.

Tutkimuksen mukaan heikot lukemisen taidot ovat yhteydessä lisääntyneeseen lyhyiden nettitekstien lukemiseen. Vaikka digitekstit eivät ole automaattisesti huonoja, tutkijan mukaan kannattaa tarkkailla, että ne eivät vie muun lukemisen paikkaa.

– Toivoisin, että vanhemmat innostaisivat lasta lukemaan kirjoja. Ei pakottamalla, vaan yrittämällä löytää keinoja, miten siitä tulisi kivaa, motivoivaa ja innostavaa, toteaa Minna Torppa KSML:lle.

Sunnuntaina 8.9. vietetään YK:n kansainvälistä Lukutaitopäivää. Suomalaisten lukutaito on kansainvälisesti erittäin hyvällä tasolla, mutta heikomman tason lukijoiden määrä on kasvussa.

Keskisuomalaisen artikkeli on kokonaisuudessaan täällä.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Etusivulla nyt

Uusimmat: Puheenaihe

Luetuimmat paikalliset

Uusimmat

Luetuimmat