Paikalliset

Käsitöitä harrastava Paula askarteli lapsensa huoneen täyteen tavaraa: "Miksi ostaa kaupasta, jos voi tehdä itse?

Paula Huvinen kirjoitti kirjan lastenhuoneen käsitöistä.

Joonas Alanne

Kaikki alkoi origamimobilesta. Paula Huvinen odotti ensimmäistä lastaan ja halusi jättää oman tunnistettavan kädenjälkensä lastenhuoneeseen. Lapsesta asti käsitöitä harrastanut toimittaja tarttui tuumasta toimeen.

– Kun sain lapsen niin ajattelin, että haluan tehdä kaiken itse. Miksi ostaa kaupasta, jos voi tehdä itse? kertoo Huvinen.

Origamimobilen lisäksi syntyi muun muassa kankaasta tehtyjä koreja, lelupussukka ja tilkkutäkki. Leikkikaluista pehmopanda sekä majan virkaa toimittava tiipii.

Kaikki tämä päätyi lopulta Leo-pojan huoneeseen ja sieltä kirjan sivuille. Syntyi Lastenhuoneen askartelukirja (Readme.fi, 2019).

– Kaikki tavarat, joita kirjassa on, ovat edelleen käytössä. Ideana oli tehdä esineitä, joita oikeasti tarvitaan lastenhuoneessa.

 

Huvisen käsityöinnostus on kestänyt pitkään. Hän osallistui viidentoista vuoden ajan Näpsä-käsityökoulun tunneille, kunnes hänelle sanottiin, ettei uutta opittavaa enää oikeastaan ole.

– Alkoi tulla toistoa aiheista ja työtkin alkoivat puskea päälle. Olen kuitenkin tehnyt ihan koko ajan aina käsitöitä. Käytän vapaa-aikani neuloen enkä ole koskaan oppinut katsomaan telkkaria tekemättä samalla käsitöitä.

Hoitovapaalla kustantaja ehdotti oman käsityökirjan kirjoittamista.

– Aihetta valitessani mietin, että lastenhuoneen käsitöistä ei ole kirjoitettu. Suomessa ilmestyy vuosittain paljon neulontakirjoja, mutta ei tällaista.

Hän pyrki tekemään kirjastaan mahdollisimman selkeän. Kirjassa olevien töiden vaikeusasteet on arvioitu ja testattu.

– Sisko on muiden muassa päässyt tekemään ohjeiden perusteella oman unisiepparin. Sillä tavalla saatiin testattua, että ohjeet ovat selkeitä ja helppoja noudattaa.

 

Nyt Leo-poika on jo 2-vuotias ja Huvinen odottaa jo toista lasta. Kustantamosta on jo kysytty kiinnostusta jatko-osaan.

– Sitä kysyttiin heti kirjan ilmestyttyä mutta halusin pitää vähän taukoa. Minulla on kuitenkin ajatuksena, että voisin tehdä toisenkin. Ajatuksena olisi, että lapsi olisi toisessa kirjassa enemmän tekemisessä mukana, hän pohtii.

Seuraavan lapsen laskettu aika on marraskuussa. Ensimmäinen kirja syntyi Huvisen mukaan ensimmäisen lapsen hoitovapaaprojektina.

– Saa nähdä, tuleeko toisesta kirjasta toisen lapsen hoitovapaaprojekti. En osaa vain jäädä paikalleni.

Ylöjärvellä asuva toimittaja ja Näpsä-käsityökoulun kasvatti.

Harrastanut käsitöitä pienestä pitäen. Hänen mottonsa on: Miksi ostaa kaupasta, jos sen voi tehdä itse.

Perheeseen kuuluu aviomiehen lisäksi 2-vuotias Leo-poika ja appenzellinpaimenkoira Usva. Seuraava lapsi syntyy marraskuussa.

Osa töistä sopii lapsen kanssa yhdessä tehtäväksi.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Etusivulla nyt

Uusimmat: Paikalliset

Luetuimmat paikalliset

Uusimmat

Luetuimmat