Puheenaihe

Näin helposti alaikäiset saavat nuuskaa Helsingin seudulla – yllättävän moni urheiluvalmentaja kulkee mälli huulessa

Urheilevat nuoret saavat tuoreen raportin mukaan hankittua nuuskaa helposti. Myös valmentajien nuuskankäyttö on yleistä. 

ESM arkisto

Syöpäjärjestöjen tekemä uunituore tutkimus on selvittänyt pääkaupunkiseudulla ja Oulun alueella asuvien nuorten nuuskankäyttötapoja. Raportin tulokset ovat yllättäviä.

Raportti tekee selkoa siitä, miten urheiluseurojen toimintaan osallistuvat alaikäiset nuoret saavat nuuskaa haltuunsa, miten sen käyttöön ja välittämiseen asennoidutaan ja kuinka urheiluseuroissa on puututtu nuorten nuuskan käyttöön. 

Selvitykseen haastateltiin jääkiekko-, jalkapallo- ja salibandyseurojen 16-17-vuotiaita pelaajia, valmentajia ja toimihenkilöitä, lajiliittojen edustajia ja pelaajien vanhempia pääkaupunkiseudulta ja Oulun seutukunnasta. 

Nuoret saavat helposti nuuskaa iästä tai asuinpaikasta riippumatta. Nuuskaa ostetaan muun muassa kavereilta, vanhemmilta sisaruksilta ja sosiaalisen median kautta, kertovat tutkimuksessa mukana olleet alaikäiset urheilevat nuoret. 

Maantieteellisellä sijainnilla oli vaikutusta siihen, mistä nuuskaa tuli paikkakunnalle. Oulun seudulla nuuska haetaan Ruotsin puolelta ja pääkaupunkiseudulla toteutetuissa haastatteluissa mainittiin, että nuuska tuodaan risteilylaivoilta. 

Alaikäiset nuoret näkivät nuuskan olevan käyttäjien oma asia ja nuuskaa käyttävät nuoret kokivat nuuskan olevan osa elämää.  Nuoret urheilijat pitivät nuuskaa muita päihteitä parempana vaihtoehtona. 

Tupakan hapenottokykyä heikentävät haitat tiedettiin, mutta nuuskan terveyshaitat eivät olleet yhtä tuttuja. 

Nuoret kertoivat, että valmentajan esimerkki nuuskattomuuden edistämisestä ei vakuuttanut, mikäli valmentajan tiedettiin itse käyttävän nuuskaa. 

Seurojen ja joukkueiden edustajat korostivat, että heidän seurassaan on nollatoleranssi nuuskan suhteen. 

Siitä huolimatta nuoret kertoivat, että valmentajien keskuudessa nuuskan käyttö on yleistä. Seurojen edustajien mielestä on vaikeaa puuttua vapaaehtoistyötä tekevän valmentajan nuuskankäyttöön.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Etusivulla nyt

Uusimmat: Puheenaihe

Luetuimmat paikalliset

Uusimmat

Luetuimmat