Paikalliset

"Härskiä sumutusta" – SDP:n Viitanen: Poliisien määrä romahti ennätyksellisen matalalle tasolle perussuomalaisten vahtivuorolla

Pia Viitanen (sd.)

SDP:n kansanedustaja Pia Viitanen pitää perussuomalaisten puheenjohtaja Jussi Halla-ahon puheita poliisien määrän kasvattamisesta härskinä sumutuksena.

Viitanen muistuttaa, että perussuomalaisten istuessa hallituksessa 2015–2017 poliisien määrän annettiin pudota koko 2000-luvun matalimmalle tasolle.

− Perussuomalaisten Jussi Halla-ahon puheet ja teot ovat täysin ristiriidassa keskenään. Vielä viime vaalikaudella perussuomalaiset ajoivat hallituksessa nuivaa leikkauspolitiikkaa, joka johti poliisien määrän romahtamiseen ennätyksellisen matalalle tasolle. Samat kansanedustajat, jotka olivat tämän romahduksen arkkitehteja, puhuvat nyt hurskastelleen poliisien määrän kasvattamisesta, Viitanen toteaa.

Viitanen on tyytyväinen siihen, että nykyinen hallitus on sitoutunut ohjelmassaan poliisien määrän kasvattamiseen 300:lla vuoteen 2022 mennessä.

− Poliisien resursseja on paikallaan arvioida myös hallituskauden aikana. Esimerkiksi tulevan sisäisen turvallisuuden selonteon yhteydessä on paikallaan katsoa, ovatko hallituksen tekemät lisäykset riittäviä.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Etusivulla nyt

Uusimmat: Paikalliset

Luetuimmat paikalliset

Uusimmat

Luetuimmat