Paikalliset

Kanaravintola Los Pollos saa uuden sisäänkäynnin – Ruokalistakin päivittyy siinä samalla

Toni Leskinen uskoo uuden sisäänkäynnin helpottavan osaltaan merkittävästi Los Pollosin palvelutarjontaa ja mahdollisuuksia.

Pekka Ruissalo

Tampereen Koskikeskuksen alakerroksessa yli kolmen vuoden ajan toiminut kanaruokaravintola Los Pollos saa uuden sisäänkäynnin. Tämä sopii yhteen perjantain ja lauantain aukiolojen kanssa: mainittuina viikonlopun päivinä kanaruokaravintola on auki kello 23 saakka.

– Uusi ovi on erittäin hyvä ja keskeisellä paikalla, 20 metrin päästä Hatanpään Valtatiellä sijaitsevista pääovista, kertoo ravintolan omistaja Toni Leskinen.

Leskinen kiittelee Koskikeskuksen kiinteistöä hallinnoivaa Citycon-yhtiötä yhteistyöstä asiassa.

– Ongelmanahan on ollut tähän asti vähän se, että olemme keskeisellä paikalla, mutta sitten kuitenkin vähän piilossa. Ajatuksena on, että tämä uusi sisäänkäynti helpottaisi sitäkin asiaa jotta meidät löydettäisiin paremmin, Leskinen kertoo.

Tämän lisäksi yrittäjää on viime aikoina työllistänyt pintxo-viikko, joka on teettänyt töitä myös Los Pollosissa.

– Otimme asian vakavasti. Paasikosken Jani oli viikon verran ravintolassamme vieraana suoraan Barcelonasta, jotta osanottomme olisi varmasti mahdollisimman espanjalaistyyppinen kuten pintxo-maailmassa pitääkin. Pintxoja on nyt mennyt kaiken kaikkiaan sellainen määrä, että resurssien rajat ovat jo alkaneet tulla vastaan, Leskinen kuvailee tilannetta.

Pintxo-viikkojen jälkeen Los Pollosissa on vaihtumassa ruokalista. Uudelle listalle tekee paluun myös vanhoja suosikkeja.

– Muchos Nachos tulee takaisin, sitä on toivottu paljon. Kyse on nacho-annoksesta, jonka on tarkoituksena olla mahdollisimman ruokaisa. Quesadillat on sitten tulossa ihan uutena tuotteena, Leskinen kuvailee.

Los Pollos on odotuksiin nähden hiljaisen alun jälkeen alkanut hiljalleen toimia sillä suosiolla ja volyymilla jota Leskinen on tavoitellutkin. Kevyesti hidas käynnistyminen ei Leskistä vaivaa.

– Kuten olen aiemminkin sanonut, tamperelaiset ovat hitaita syttymään. Mutta kun he sitten lopulta syttyvät, niin sen jälkeen kaikki käy jo hienosti, Leskinen naurahtaa.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Lisää aiheesta

Koskikeskukseen avattiin tänään uusi ravintola – Los Pollos luottaa kanaan1.3.2016 11.00
Ilta-Sanomat muistelee Yhdysvaltojen entisten presidenttien vierailuja Suomessa: Muistatko, kun Bill Clinton söi kebabia ja tutki vöitä Koskikeskuksessa vuonna 2006?27.9.2018 11.41

Etusivulla nyt

Uusimmat: Paikalliset

Luetuimmat paikalliset

Uusimmat

Luetuimmat