Paikalliset

Finlayson Art Area auki viimeistä viikonloppua – Kirjat valtaavat Finlaysonin

Inari Krohnin taidetta on esillä muun muassa Rullan tiloissa esittelevät Katja Villemonteix ja Pertti Ketonen.

Petteri Mäkinen

Koko kesän kestänyt taidetapahtuma Finlayson Art Area ottaa tänä viikonloppuna loppukirin, kun kirjallisuus levittyy taiteen sekaan vanhalle tehdasalueelle.

Taide&Kirja samalla päättää viidettä kertaa järjestetyn Finlayson Art Arean näyttelyt.

– Kesä on ollut selkeästi vilkkaampi kuin edellinen. Tapahtuma on selvästi löytänyt paikkansa ja muotonsa, iloitsee tapahtumajärjestäjä Pertti Ketonen.

 

Eri puolille Finlaysonin levittäytyneessä tapahtumassa oli tänä vuonna 13 suurempaa näyttelykokonaisuutta. Alueen katumaalauksia oli tänä vuonna tekemässä noin 200 ihmistä.

– Tekemisessä on aina hyvä henki ja meininki. Ilmaisuus ja monipuolisuus ovat asioita, joita ihmiset Finlayson Art Areassa arvostavat. Vakikävijöitä on jo paljon, kertoo projektipäällikkö Katja Villemonteix.

 

Taide&Kirja on nyt toista kertaa osana Finlayson Art Areaa. Järjestäjä lupaa sympaattisen ja intiimin kirjallisuustapahtuman, joka levittäytyy luontevasta osaksi alueen taidekokonaisuutta.

– Finlayson Art Area ottaa siipiensä alle kaikki ilmaisun tavat, joten kirjallisuus on luonteva osa tapahtumaa, linjaa Ketonen.

Lauantaina vietetään lasten lauantaita ja Krohnien iltapäivää taiteilija Inari Krohnin ja kirjailija Leena Krohnien seurassa.

Sunnuntaina on vuorossa pirkanmaalaisten kirjailijoiden päivä, jolloin lavalla nähdään muun muassa Salla Simukka, Johanna Sinisalo ja Tiitu Takalo.

Esiintymislava sijaitsee Siperian aukiolla. Kirjamyynti keskittyy Siperian käytävälle ja Media 54:n aulaan, jossa on kirjailijatapaamisia, signeerausta sekä uusien kirjojen julkaisua kumpanakin päivänä usealta kustantajalta.

 

Finlaysonin alue viettää ensi vuonna 200-vuotisjuhlaansa. Järjestäjä lupaa, että juhlavuosi näkyy myös taidetapahtumassa.

– Luvassa on todellisia vau-efektejä, innostuu Ketonen.

Finlayson Art Arean järjestää Grafiikanpaja Himmelblau.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Lisää aiheesta

Skeittilautakanteleet ja kierrätysnahkaeläinveistokset tulevat – Finlayson Art Area julkisti enimmäiset taiteilijakiinnitykset13.3.2019 15.41
Finlayson Art Area tulee taas – Näyttelyt avautuvat perjantaina ja ovat avoinna yleisölle kesän loppuun asti7.6.2018 12.00
200 vuotta täyttävästä Finlaysonista uudistettu opaskirja13.3.2019 19.00

Etusivulla nyt

Uusimmat: Paikalliset

Luetuimmat paikalliset

Uusimmat

Luetuimmat