Paikalliset

Tampere perusti nuorille uuden matalan kynnyksen huumehoidon palvelun

Tampereen kaupunki on perustanut huumehoidon yksikön nuorille.

Toni Forssell

Tampereen kaupunki on perustanut uuden matalan kynnyksen palvelun 16–25 -vuotiaille tamperelaisille ja orivesiläisille nuorille, joilla on huumeisiin liittyviä ongelmia. Hatanpäällä Sarviksella sijaitseva nuorten päihdepoliklinikka Nuppo auttaa myös nuorten läheisiä.

Nuposta saa tukea arjessa selviytymiseen, elämänhallintaan ja omien voimavarojen löytämiseen. Lähtökohtana on tarjota apua kokonaisvaltaisesti nuoren tarpeiden mukaan. Tuki ja hoito suunnitellaan yhdessä nuoren, hänen läheistensä ja muiden yhteistyötahojen kanssa. Nupossa tapaamiset koostuvat yksilökäynneistä sekä ryhmämuotoisesta toiminnasta.

Nuppoon ei tarvita lähetettä vaan apua tarvitseva nuori tai hänen läheisensä voi ottaa sinne suoraan yhteyttä. Myös esimerkiksi koulun ja opiskeluterveydenhuollon henkilökunta voi ohjata nuoren Nuppoon.

Nupon työntekijät ovat tavoitettavissa ilman ajanvarausta maanantaista perjantaihin kello 10–11 välisenä aikana Sarviksella osoitteessa Hatanpäänkatu 3 B, 4. kerros tai puhelimitse numerossa 041 730 0665.

Nupon työntekijöille voi varata ajan myös lähettämällä sähköpostia osoitteeseen nuppo(at)tampere.fi tai soittamalla Ensiohjaus Ensioon 040 639 7780 maanantaista perjantaihin kello 8.15–15 välisenä aikana.

Tarvittaessa Nupossa on mahdollisuus käydä myös nimettömänä pari ensimmäistä kertaa.

Nupossa työskentelee sosiaalityöntekijä ja kaksi sairaanhoitajaa. Lisäksi apuna käytetään kokemusasiantuntijoita. Nuppo tekee tiivistä yhteistyötä kaupungin nuorispsykiatrian sekä eri järjestöjen kanssa.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Etusivulla nyt

Uusimmat: Paikalliset

Luetuimmat paikalliset

Uusimmat

Luetuimmat