Paikalliset

Tampereen sunnuntaiyöstä kertyi kaksi henkirikoksen yritystä: Suvantokadulla lyötiin miestä teräaseella vatsaan, Hotelli Ilveksen nurkilla sadat näkivät kun nuorta miestä ammuttiin käsiaseella

Tampereen keskustassa sattui lauantain ja sunnuntain välisenä yönä kaksi henkirikoksen yritystä. Yksi epäilty tekijä on vielä karkuteillä.

Johanna Erjonsalo/ESM:n arkisto

Sisä-Suomen poliisi on jatkanut Tampereella sunnuntaina aamuyöllä tapahtuneiden kahden henkirikoksen yrityksen tutkintaa.

Ensimmäinen tapahtui Hatanpään valtatien ja Suvantokadun risteyksen tienoilla noin kello 1.20 aamuyöllä. Paikalla lyötiin vuonna 2001 syntynyttä miestä kerran teräaseella vatsaan ja aiheutettiin hengenvaaralliset vammat. Epäiltyä etsitään. Hän on 1996 syntynyt pirkanmaalainen mies.

Toinen tapahtui Hatanpään valtatiellä lähellä Hotelli Ilveksen ajoluiskaa noin kello 4.50. Paikalla oli satoja henkilöitä ja jonkinlaisen tappelun seurauksena yhtä vuonna 1998 syntynyttä miestä ammuttiin käsiaseella vartaloon ja aiheutettiin hengenvaaralliset vammat.

Teosta on otettu kiinni yksi henkilö. Toista epäiltyä etsitään. Hän on 1995 syntynyt Britannian kansalainen. Asiaan liityy pahoinpitely, ampuma-aserikos ja vaaran aiheuttaminen.

 

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Lisää aiheesta

"Työllisti poliisilaitosta poikkeuksellisen paljon" – Poliisi julkaisi synkät luvut viikonvaihteen Blockfestiin liittyen19.8.2019 11.52
Poliisi tiedottaa: Näin sujui Blockfest viranomaisten näkökulmasta18.8.2019 16.07
Näin poliisi valvoo Blockfesteillä – Yhteisesti sovittu käytäntö poistamiseen16.8.2019 13.26

Etusivulla nyt

Uusimmat: Paikalliset

Luetuimmat paikalliset

Uusimmat

Luetuimmat