Paikalliset

Tuukka Rask haluaa talviolympialaisiin – Yle: "Toivon, että pääsevät sopimukseen"

NHL-maalivahti Tuukka Rask haaveilee vielä talviolympialaisista.

Pekka Ruissalo

Tampereella kesäänsä viettävä Boston Bruinsin NHL-maalivahti Tuukka Rask haluaa olla mukana, mikäli NHL-pelaajat voivat osallistua talviolympialaisiin vuonna 2022.

Tällä hetkellä osallistuminen on vielä epävarmaa, sillä NHL-pelaajien osallistumisesta ei ole toistaiseksi päästy sopimukseen.

– Se on kunnia-asia. Olen mukana, jos NHL-pelaajat ovat olympialaisissa 2022 ja kutsu käy. Toivon, että pääsevät sopimukseen, kommentoi Rask Yle Urheilun haastattelussa.

Samalla Rask kommentoi sitäkin, olisiko mahdollista että maalivahti palaisi perheensä kanssa takaisin Suomeen asumaan aktiiviuransa jälkeen. Se vaikuttaa kommenttien perusteella epätodennäköiseltä.

– Vanhempi lähtee esikouluun nyt syksyllä, joten Pohjois-Amerikassa me tulemme jatkossakin asumaan. Näin on moni pelikaverikin tehnyt.

– Suomessa vietämme pari kuukautta kesällä. Olin kerran Karjala-turnauksessa, eikä Suomen marraskuuta kovin iso ikävä ole, Rask sanoo suoraan.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Etusivulla nyt

Uusimmat: Paikalliset

Luetuimmat paikalliset

Uusimmat

Luetuimmat