Paikalliset

Kolmas Nainen lähtee pitkälle kiertueelle – Keikat alkavat Tampereelta

Suomirockin yksi ikonisimmista bändeistä, Kolmas Nainen, lähtee kiertueelle syksyllä. Luvassa on jossain vaiheessa myös yhtyeen kymmenes pitkäsoitto.

Ville Laine

Suomirockin yksi klassisimmista bändeistä, Kolmas Nainen, lähtee pitkälle kiertueelle. Yhtye on tiedottanut kiertueesta viikon alkajaisiksi, ja luvassa on myös bändin uran kymmenes pitkäsoitto. Sen julkaisupäivämäärästä tai nimestä ei ole vielä julkisuuteen kerrottu.

Kiertue alkaa 18. lokakuuta Tampereen Pakkahuoneelta. Kiertue sisältää kaiken kaikkiaan 18 keikkaa. Kiertue loppuu joulukuun toisena viikonloppuna, jolloin bändi esiintyy Porissa Kehräämöllä sekä Helsingin Tavastialla.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Etusivulla nyt

Uusimmat: Paikalliset

Luetuimmat paikalliset

Uusimmat

Luetuimmat