Paikalliset

"Kuviot menevät joskus harakoille, mutta pysymme rytmissä" – Pyörätuolitanssijat Rami ja Janette Isomäki menestyivät Hervannan isossa kilpailussa

Janette Isomäki ja Rami Isomäki harjoittelevat tanssikuvioita Tesomalla Tanssiseura Hurmion salissa.

Vilho Rajala

– Janette taipuu kuin pajunvitsa, mutta minä joudun tekemään vähän enemmän töitä, Rami Isomäki nauraa.

Isomäkien yhteinen intohimo on pyörätuolitanssi. Viime viikonloppuna aviopari tanssi Tampere 2019 Para Dance Sport International Competition -kilpailuissa Hervannan vapaa-aikakeskuksessa. He voittivat oman sarjansa.

– Vuonna 2016 tuli hopeaa ja nyt se oli tarkoituskin kirkastaa kullaksi.

Kilpailuissa vieraili kaikkiaan noin 2000 henkeä, kun lasketaan tanssijat, huoltajat ja valmentajat. Mukana oli kilpailijoita Kiinasta asti.

– Tunnelma oli aivan mahtava, Janette Isomäki hehkuttaa.

Isomäet asuvat Muotialassa ja ovat tanssineet yhdessä vuodesta 2016. Heti samana keväänä he nappasivat Lohjalla kaksi SM-hopeamitalia.

He harjoittelevat Hervannassa ja Tesomalla. Valmentajat Jarno Jokela ja Carola Tuokko vaativat paljon, mutta antavat myös tunnustusta.

– Kuviot menevät kuulemma joskus harakoille, mutta pysymme rytmissä, Rami Isomäki hymyilee.

Tanssiparin kilpailukoreografia oli Jarno Jokelan käsialaa.

Janette Isomäki on tanssinut jo vuodesta 1997. Idea tuli fysioterapeutilta, ja harrastus vei mukanaan.

– Heti ensimmäisen kerran jälkeen tuntui siltä, että tämä on oma juttu, Janette kertoo.

Aluksi tanssi oli ryhmätanssia kymmenen tanssin ryhmässä. Kun Rami innostui mukaan vuonna 2016, paritanssista tuli nopeasti yhteinen harrastus.

– Jurnutin vastaan aikani, mutta lopulta kun pääsin kokeilemaan, se oli menoa.

Nyt Isomäet harjoittelevat kaksi kertaa viikossa, maanantaisin Hervannassa ja perjantaisin Tesomalla.

Suosikkitanssikseen pariskunta nimeään tangon tai rumban. Myös valssi, quickstep, paso doble, samba ja jive onnistuvat.

– Paso doblea emme ole vielä saaneet ihan paikalleen, Rami sanoo.

Tanssipari on Suomen ainoa, jossa toinen tanssii sähköpyörätuolilla ja toinen manuaalisella.

He ovat saaneet paljon kannustusta ja rohkaisua Pirkanmaan pyörätuolitanssijoilta ja yhdistyksen puheenjohtaja Vappu Pihlajamäeltä.

– Vappu sanoi meille, että meillä on rahkeita enempään, että ruvetkaa vain touhuamaan, Rami sanoo.

Isomäet ovat tunteneet toisensa lapsesta saakka, mutta naimisiin he menivät vasta vuonna 2010. Rami Isomäki asui Porissa ja Janette Helsingissä, joten Tampere oli luonteva paikka asettua yhteen.

Avioparin haaveena siintää matka Hollantiin, jossa pyörätuolitanssi on suosittua ja harrastajia on paljon. Siellä on myös suurimmat alan kilpailut.

Seuraava mahdollisuus päästä mukaan on ensi keväänä. Suurin este matkalle on raha, jota tarvittaisiin viitisentuhatta euroa.

Vaikka reissu ei toteutuisikaan, tanssi pysyy Isomäkien elämän keskiössä. Kun valmentajat lomailivat kesällä, Isomäet harjoittelivat oma-aloitteisesti.

– Treenit jatkuvat joka tapauksessa!

Tapahtumien yössä tanssitaan

Tapahtumien yö järjestetään Tampereella torstaina 8. elokuuta. Kuten viime vuonnakin, myös tänä vuonna ohjelmassa on Pirkanmaan pyörätuolitanssijat ry:n tanssinäytös Tullikamarin aukiolla.

Esityksen otsikko on Me tulemme taas <3 ja ohjelmassa on esitteen mukaan muun muassa tulista tangoa, intohimoista rumbaa, valssin keinuntaa ja mukaansa tempaavaa jiveä.

Tanssinäytös alkaa kello 19 ja kestää noin tunnin.

Tapahtumien yö on osa Tampereen Teatterikesää, joka järjestetään tänä vuonna 51. kerran.

Tapahtumien yö tarjoaa runsaasti myös muita tanssitapahtumia. Mukana on 92 järjestäjää, ja päivän aikana on yli 200 tapahtumaa tai esitystä yli 66:ssa eri paikassa.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Etusivulla nyt

Uusimmat: Paikalliset

Luetuimmat paikalliset

Uusimmat

Luetuimmat