Paikalliset

Miten käy A$ap Rockyn Blockfest–keikan? – MTV3: Oikeuskäsittely uhkaa venyä

A$AP Rocky oli yksi Blockfestin pääesiintyjistä. Myös hänen keikalleen sijoittui ongelmia: esiintyjä joutui keskeyttämään esiintymisensä, kun yleisössä nuori nainen jäi muiden jalkoihin ja tallottavaksi.

DannyB Photos/Wikimedia Commons

Parhaillaan Ruotsissa tutkintavankeudessa olevan räppäri A$ap Rockyn pahoinpitelysyytteen käsittely uhkaa venyä, kertoo MTV3 verkkosivuillaan. Vielä ei ole tiedossa, joutuuko elokuussa järjestettävä Blockfest perumaan miehen esiintymisen.

Oikeuskäsittelyn piti olla ohi perjantaihin mennessä, mutta käräjätuomari Per Lennerbrantin mukaan on mahdollista, että käsittely venyy entisestään. Tammerfest järjestetään elokuun kolmantena viikonloppuna.

– Hän myöntää, että heitti asianomaisen maahan, astui tämän käden päälle ja löi tai työnsi tätä olkapäähän, Mayersin puolustusasianajaja Slobodan Jovicic on kommentoinut ja sanonut artistin menettelyn olleen itsepuolustusta.

Syyttäjä Daniel Sunesonin mukaan miehen toiminta ei ollut itsepuolustusta. Artisti, siviilinimeltään Rakim Mayers otettiin kiinni heinäkuun alussa ja hän on ollut siitä saakka tutkintavankeudessa. Asia on herättänyt huomiota myös Yhdysvalloissa: muun muassa presidentti Donald Trump on ottanut kantaa Mayersin vapauttamisen puolesta.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Etusivulla nyt

Uusimmat: Paikalliset

Luetuimmat paikalliset

Uusimmat

Luetuimmat