Puheenaihe

Monen mielestä on parempi osata säästää kuin tienata – näin suomalaiset ajattelevat nuorten talousosaamisesta

Maanantaina julkaistut vuoden 2018 verotiedot ovat jälleen suomalaisten kiinnostuksen kohteena. Kuvituskuva.

Riitta Ketola

Yli 56 prosenttia suomalaisista ajattelee nuorten talousosaamisen olevan jokseenkin tai erittäin huonolla tasolla, kertoo Talous ja nuoret TAT:n, Suomen ekonomien, Nordnetin ja Suomen kauppakorkeakoulut (ABS) ry:n tutkimus. Vain kolmannes suomalaisista kokee sen olevan jokseenkin hyvällä tai erittäin hyvällä tasolla.

Vastaajista etenkin 30–39-vuotiaat olivat kriittisiä nuorten talousosaamista kohtaan. Heistä 65 prosenttia vastasi sen olevan huonolla tasolla. Positiivisimmassa valossa nuorten talousosaamisen näkevät 18–29-vuotiaat, joista 39 prosenttia kokee sen olevan erittäin tai jokseenkin hyvällä tasolla.

– Nuoret ovat kiinnostuneita taloudesta ja haluavat parantaa talousosaamistaan. Meidän aikuisten niin kouluissa kuin kodeissa pitäisi puhua rahasta paljon konkreettisemmin ja käytännönläheisemmin, jotta he voisivat paremmin ymmärtää, mistä on kyse, Talous ja nuoret TATin johtaja Liisa Tenhunen-Ruotsalainen kommentoi.

Sijoittajat ovat muita kansalaisia huolestuneempia nuorten talousosaamisen tasosta. Kun tarkastellaan heitä, jotka ovat ilmaisseet omistavansa rahastoja ja/tai osakkeita, 60 prosenttia pitää nuorten talousosaamista erittäin tai jokseenkin huonolla tasolla. Heistä, joilla ei ole rahastoja ja/tai osakkeita, vain 52 prosenttia kokee talousosaamisen olevan huonolla tasolla.

Vastaajista 51 prosentin mielestä oman talouden hallinta on tärkein aihealue nuorten talousosaamisessa. Seuraavaksi tärkeimpänä pidetään lainoja ja velkoja (13 %). Säästämistä ja sijoittamista (9 %) pidetään tärkeämpänä aihealueena kuin rahan tienaamista (6 %) tai kestävää kuluttamista (8 %).

Kaikilla ikäryhmillä ykkösaihealueeksi nousee nuorten talousosaamisessa oman talouden hallinta. Seuraavaksi tärkein aihealue vaihtelee. Kaikilla yli 30-vuotiailla se on lainat ja velat, mutta 18–29-vuotiaat pitävät toiseksi tärkeimpänä talousosaamisen aiheena säästämistä ja sijoittamista.

Vastaajista 39 prosentin mielestä kodilla tulisi olla ensisijainen vastuu nuorten talousosaamisen parantamisesta. Noin kolmannes vastaajista on sitä mieltä, että suurin vastuu tulisi olla koululla. Vain 15 prosenttia suomalaisista kokee, että vastuu on nuorilla itsellään ja vielä pienempi joukko, 6 prosenttia, laittaisi vastuun valtiolle. Vain yksi prosentti vastasi, että yritykset tai järjestöt voisivat ottaa vastuuta talousosaamisen parantamisesta.

Kun verrataan naisia ja miehiä, huomataan selkeä ero ajattelussa. Naisista 47 prosenttia kokee, että vastuu nuorten talousosaamisesta on ensisijaisesti kodilla, 31 prosenttia, että vastuu on koululla ja 11 prosenttia, että se on nuorilla itsellään. Miehet sen sijaan laittaisivat yhtä suuren vastuun niin kodille kuin koululle, 32 prosenttia. Miehistä 20 prosenttia laittaisi suuremman vastuun yksilölle.

Myös ikäryhmien välillä näkemyksissä on eroja: 18–29- ja 30–39-vuotiaat näkevät, että ensisijainen vastuu nuorten talousosaamisen parantamisesta on koululla. Tätä vanhemmat, yli 40-vuotiaat, ovat sitä mieltä, että vastuu on ensisijaisesti kodilla. Eniten vastuuta nuorille itselleen laittaisivat 50–59-vuotiaat (21 %), ja vähiten 18–29-vuotiaat (12 %).

– Kodeilla on hyvin erilaiset lähtökohdat näiden asioiden opettamiseen, ja siksi talousosaamisen opettamisen tulisi olla vahvasti koulujen tehtävänä. Muuten osaaminen, tai sen puute, periytyy. Esimerkiksi pikavipit ja muut taloustaitojen puutetta hyväkseen käyttävät ovat harvemmin paremmin toimeentulevien perheiden ongelma, sanoo Suomen kauppakorkeakoulut (ABS) ry:n puheenjohtaja, LUT yliopiston kauppakorkeakoulun dekaani Sami Saareketo.

Muokattu 16.7.2019 klo 14.27: Tutkimuksen tekijöihin lisätty Suomen ekonomit, Nordnet ja Suomen kauppakorkeakoulut (ABS) ry.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Etusivulla nyt

Uusimmat: Puheenaihe

Luetuimmat paikalliset

Uusimmat

Luetuimmat