Puheenaihe

FA ja Etla: Ikääntyneet voisivat rahoittaa yksityisiä hoivapalveluita myymällä asuntonsa

Kuvituskuva.

Päivi Tuovinen

Asuntovarallisuuden purkaminen eli pienempään asuntoon tai vuokra-asuntoon muuttaminen tarjoaisi yhden keinon vastata ikääntyneiden kasvavaan hoivapalvelujen tarpeeseen. Tällöin varallisuutta vapautuisi myös yksityisten hoivapalvelujen ostoon, kertoo Finanssiala ry.

Ikääntyessä hoivantarve kasvaa, käytettävissä olevat tulot pienenevät ja kotitalouksien varallisuus on tyypillisesti kiinni omistusasunnoissa. Pelko säästöjen riittävyydestä ja sopivien eläkevakuutusten puute ajaa kuitenkin kotitalouksia pitämään varallisuutensa kiinni asunnossa.

– Asuntovarallisuutta purkamalla moni ikääntynyt pystyisi vapauttamaan varallisuuttaan kulutukseen ja ostamaan yksityisiä palveluja, joiden ansiosta hän voi asua kotona pidempään. Samalla kulutukseen perustuvat verotulot kasvaisivat ja perheasuntoja vapautuisi nuoremmille kotitalouksille. Asuntovarallisuuden purkaminen hyödyttäisi siis myös muuta yhteiskuntaa, kertoo Etlan tutkimusjohtaja Niku Määttänen.

Myös Finanssiala ry:n (FA) toimitusjohtaja Piia-Noora Kauppi peräänkuuluttaa uusien mahdollisuuksien luomista vanhushoivan rahoitukseen. FA:n tutkimuksen mukaan yhä suurempi osa suomalaisista olisi valmis käyttämään omaisuuttaan ja säästöjään omaan hyvinvointiinsa.

– Ihminen on usein rikkaimmillaan kuolinpäivänään. Siinä ei ole järkeä. Niitä, joilla on varaa, pitää kannustaa ottamaan suurempi vastuu hyvinvointinsa rahoituksesta, Kauppi painottaa.

Etlan Määttänen toivoo markkinoille vakuutuksia, jotka helpottaisivat asuntovarallisuuden hyödyntämistä. Yksityisiä eläkevakuutuksia on tarjolla, mutta ne edellyttävät usein pitkäaikaista säästämistä.

– Ikääntyneet tarvitsisivat kilpailullisesti hinnoiteltuja kertamaksuisia eläkevakuutuksia, jotka tarjoaisivat tasaisen tulovirran loppuelämäksi. Elinikäisen eläkevakuutuksen ansiosta ihmisten ei tarvitse lykätä säästöjen kuluttamista siltä varalta, että he sattuvat elämään poikkeuksellisen pitkään. Hoivavakuutus puolestaan olisi tehokkain tapa varautua pitkäaikaiseen hoivan tarpeeseen. Tarvittava säästösumma on paljon suurempi ilman vakuutusta, Määttänen sanoo.

Etlan mukaan asuntovarallisuuden purkamista olisi mahdollista edesauttaa myös verotusta uudistamalla.

– Hoivavakuutuksen korvauksia ei tulisi verottaa ja asuntojen varainsiirtovero tulisi muuttaa kiinteistöveroksi, jotta asuntovarallisuuden purkaminen helpottuisi.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Etusivulla nyt

Uusimmat: Puheenaihe

Luetuimmat paikalliset

Uusimmat

Luetuimmat