Paikalliset

Pakina: Hyvinvointia ja verotusta

Unelmien määrä ja summa on rajaton. Yksilöiden lisäksi kollektiivispoliittiset ja harrastusryhmät unelmoivat. Sitä ei kielletä.

Unelmat täyttymys on uuden hallituksen 190-sivuinen ohjelma. Ei selviä, mikä on sen hinta, mistä rahat tulevat. Luvataan, ettei pieni- ja keskituloisten ansiotuloverotusta kiristetä. Kulutus- eli haittaverot kattavat tulovajeen. Polttoaineiden ja muut liikenteen, tupakan, sokerin ja Rinteen mukaan ulkomaalaisen lihan verot nousevat. Ohjelma kuitenkin onnistuneesti ilmoitta, että mikäli verotulot, siis työllisyys, eivät nouse, tavoitteita tarkistetaan vastaamaan talouden realismia. Parasta toivoen, pahinta peläten keskiarvo voi olla kohtuullisen hyvä, johonkin rahat riittävät. USA:n Trump, Kiinan Xi ja Venäjän Putin ovat kierrettäviä kiviä jopa EU:lle.

Mitä tekee Tampere? Nyt mietiskellään kaupungin alijäämän kattamista, kun viime vuonna alijäämä oli liki 60 miljoonaa euroa ja yli varojen elettiin neljänä edellisenäkin vuotena. Tulos olisi vielä pahemman näköinen, ellei yhtiöittäminen olisi siirtänyt tehtäviä kaupunkikonsernin ongelmaksi. Viime vuonna sekin sai aikaan alajäämäisen tuloksen.

Lääkkeeksi surkeuteen on suunniteltu veroprosentin, pysäköinti- ja palvelumaksujen korotuksia, mahdollisia omaisuuden myyntejä. Tasaisesti tuottavaa omaisuutta ei kannata eikä ole viisasta myydä. Pispalassa on kuulemma myynnissä jokin kaupungin omistama epäkurantti mökki. Muutamat paikalliset vastustavat ”kulttuuriperinteen” myymistä tuimasti.

Tampereella on ongelma. Muuttoliike on voitollinen. Vuodessa uusia tamperelaisia ilmoittautuu tuollainen lähes 3000. Joukko koostuu suurelta osin opiskelijoista. Se on myönteistä. Sen sijaan ongelma on, että muuttotappio kohdentuu 25–40-vuotiaisiin opintonsa päättäneisiin ihmisiin, perheisiin. Jäämishalua on, mutta kun töitä ei löydy, verotuksellinenkin harmi. Toive toteutuu vasta Helsingin seudulla, joka muutoinkin on ylimiehitetty ja kallista kulmakuntaa asua maan äärellä. Muuttoliikkeellä on hankaluus, että ikärakenne vinoutuu. Yli 65-vuotiaita miehiä on Tampereella noin 19 500 ja naisia 26 000, sukupuolijakaumakin kieroutuu, miesten tappioksi.

Apu löytyy elinkeinotoimesta ja sitä tukevasta kaavoituksesta. Molemmilla on keskeinen rooli työpaikkojen luomisessa. Elinkeinojohtaja esikuntineen lienee kyvykäs tarjoamaan palvelujaan hyvässä yhteistyössä kaavoittajan kanssa yrityksille.

Kukkopoika nääs

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Etusivulla nyt

Uusimmat: Paikalliset

Luetuimmat paikalliset

Uusimmat

Luetuimmat