Puheenaihe

IL: Uusi eduskunta ajoi heti taksilla 46 000 eurolla – lyhin matka 200 metriä, ”Olen tullut Helsinkiin töihin, en kävelemään”

Ministeri Krista Kiuru vierailee torstaina Porvoossa. Kuvituskuva.

Sauvo Jylhä

Iltalehden selvityksen mukaan kuusi kansanedustajaa teki yli 1 000 euron taksilaskun ennen kuin hallitusta oli edes muodostettu. Ylipäänsä ensimmäisten eduskuntaviikkojen aikana yhteensä 30 kansanedustajaa käytti eduskunnan uutta taksikorttia yli 500 eurolla.

Iltalehden tietojen mukaan euromääräisesti eniten uutta taksikorttia käyttivät keskustan ensimmäisen kauden kansanedustajat Joonas Könttä ja Pekka Aittakumpu sekä SDP:n neljännen kauden kansanedustaja Johanna Ojala-Niemelä.

Esimerkiksi Ojala-Niemelän taksimatkoista 39 on alle kolme kilometriä, 29 alle kaksi kilometriä ja kolme alle kilometrin. Lyhyin taksimatka on 2. toukokuuta ajettu 0,9 kilometrin ajo, joka kesti neljä minuuttia.

IL:n mukaan alle kilometrin taksimatkoja tekivät eniten keskustan Esko Kiviranta ja Mikko Kärnä.

– Olen tullut Helsinkiin tekemään töitä enkä kävelemään, kertoo Mikko Kärnä Iltalehdelle.

Uuden eduskunnan taksimatkojen lyhyysennätystä pitää toistaiseksi hallussaan vasemmistoliiton Jari Myllykoski. Hän hyppäsi 20. toukokuuta taksin kyytiin kello 07:58 ja astui ulos minuuttia myöhemmin kello 07:59. Matkan pituus oli 200 metriä ja hinta yhdeksän euroa, kertoo IL.

Kansanedustajat voivat käyttää taksia pääkaupunkiseudulla rajattomasti, kunhan yksittäinen matka ei maksa enempää kuin 70 euroa. Ylimenevä osuus peritään kansanedustajan palkkiosta.

Iltalehden selvitys löytyy kokonaisuudessaan täältä.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Etusivulla nyt

Uusimmat: Puheenaihe

Luetuimmat paikalliset

Uusimmat

Luetuimmat