Paikalliset

Keskustorilta poistuu 31 parkkipaikkaa – Bussit saavat paremmin liikkumatilaa taukopaikalle ja kävelijöiden turvallisuus paranee

Vasemmalla näkyvä henkilöautoille tarkoitettu pysäköintialue poistuu käytöstä. Puurivistön oikealla puolella oleva pysäköintialue säilyy yhä käytössä.

Marjo Rämö

Keskustorin Vanhan kirkon edustalta katoaa piakkoin 31 parkkipaikkaa. Henkilöautoille tarkoitetut parkkipaikat poistetaan uuden ratikkakahvilan paikalta ja sen vierestä.

– Parkkipaikat poistetaan käytöstä juhannuksen jälkeisellä viikolla, Tampereen kaupungin liikenneinsinööri Katja Seimelä kertoo.

Ratikkakahvila sijoittuu torilla entistä Kekäleen taloa vastapäätä. Kahvila avataan heinäkuun alussa vanhaan,Tampereella 1970-luvulla valmistettuun raitiovaunuun. Kahvilan yrittäjäksi on valittu tamperelainen Brander Oy.

Muutos ei koske linja-autojen pysäköintiä Keskustorilla.

Linja-autot ovat käyttäneet Keskustoria pysäköintipaikkana, sillä keskustassa ei ole tällä hetkellä muuta ajantasaus- ja taukopaikkaa. Linjurit ovat ajaneet Keskustorin linja-autoparkkiin käyttämällä muun muassa jalankulkijoille tarkoitettua, niin sanottua kävelydiagonaalia, joka kulkee torilla viistosti.

Muutoksen myötä bussiralli vähenee diagonaalilla, sillä linja-autot voivat ajaa parkkiin pohjoisen kautta käyttämällä aluetta, jolta poistetaan henkilöautojen parkkipaikkoja.

– Näin parannetaan kävelijöiden turvallisuutta diagonaalilla, Seimelä kertoo.

Keskustorin kävelyosuutta ei voi toistaiseksi rauhoittaa täysin busseilta siirtämällä ajantasauspaikkaa toisaalle.

– Busseja on yritetty sovitella milloin mihinkin asentoon, mutta tämä on tällä hetkellä paras ratkaisu. Henkilöautoille tarkoitetut parkkipaikat ovat aika kovassa käytössä, joten niitä ei voitu poistaa kertarysäyksellä tämän enempää. Tilanne helpottuu joka tapauksessa siinä vaiheessa, kun raitiotie valmistuu.

Ratikkaliikenne alkaa Tampereella vuonna 2021. Ratikkakahvila on Keskustorilla näillä näkymin viisi vuotta, minkä jälkeen se on tarkoitus sijoittaa uuteen paikkaan raitiotien tuntumaan.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Lisää aiheesta

Perinteinen tamperelainen kahvilayritys pääsee pyörittämään Ratikkakahvilaa28.5.2019 15.41

Etusivulla nyt

Uusimmat: Paikalliset

Luetuimmat paikalliset

Uusimmat

Luetuimmat