Paikalliset

Kokenut huumetutkija jyrähtää maakunnan huumetilanteesta – "Positiiviset lausunnot ovat ihan bullshitiä"

Tampereelle ja Pirkanmaalle on viime vuosina tullut koko ajan enemmän kokaiinia. Kuva suuren Don Cesar-huumetutkinnan ensimmäisen vaiheen esitutkintamateriaalista.

Poliisi

Rikosylikomisario Jari Kinnunen ei sanojaan säästele, kun mieheltä kysyy näkemyksiä siitä, miten huolestuttavana huumeidenkäytön kokonaistilannetta voi maakunnassa pitää.

No, huolestuttavana. Tilastojen valossa huumausainerikoksista epäiltyjen määrä on noussut viime vuosina noin kahden tuhannen epäillyn vuositahtia.

– Positiivisia lausuntojakin on kuulunut, mutta ne ovat kyllä ihan bullshitiä. Katsotaan vaikka jätevesitutkimusten tuloksia, jotka ovat aivan kiistattomia. Niiden perusteella esimerkiksi amfetamiinin käyttö on kasvanut huomattavasti, Kinnunen sanoo.

Kalliimpien huumeiden ilmaantuminen markkinoille on myös muuttanut rikoksista epäiltyjen sosiaalista profiilia.

– On tämmöistä pintaliitoporukkaa, ihmisiä joille näyttävä ja makea elämä on tärkeää. Heillä on rahaa, heillä on kielitaitoa, he ovat töissä ja he ovat myös sosiaalisesti lahjakkaita, kertoo Kinnunen ihmisistä jotka ovat usein epäiltyinä esimerkiksi kokaiiniin liittyvistä rikoksista.

 

Tamperelainen käsittelee aihetta laajemminkin ensi keskiviikkona ilmestyvässä printti-Tamperelaisessa.

 

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Lisää aiheesta

Ravintolamaailmasta tuttu kreikkalaistaustainen mies on nyt syytettyjen penkillä suuressa huumeoikeudenkäynnissä – Syyttäjä vaatii 13 vuoden vankeusrangaistusta4.6.2019 08.00
Suuri kokaiinin maahantuontiin liittyvä oikeuskäsittely alkaa maanantaina Tampereella – IS: Poliisi epäilee, että Suomeen tuotiin yhteensä 13 kiloa huumeita3.6.2019 08.23
Väitöskirja paljastaa, miten paljon huumeita suomalaiset hankkivat netistä: "Anonymiteetti ei kuitenkaan estä tutkimasta"20.5.2019 09.15
Tamperelaismies kaahasi huumepäissään moottoripyörällä pakoon poliisia Nokialla16.5.2019 08.56

Etusivulla nyt

Uusimmat: Paikalliset

Luetuimmat paikalliset

Uusimmat

Luetuimmat