Puheenaihe

Onnibus-kuljettaja ei päästänyt matkustajia ulos kuumasta autosta – IL: Toimitusjohtaja myöntää virheen

Onnibus-kuljettaja ei pysäyttänyt Helsingin ja Turun välillä kulkenutta ajoneuvoa matkustajien pyynnöstä. Lopulta matka katkesi poliisin puututtua tilanteeseen.

Tamperelainen/Arkisto

Todennäköisesti hajonnut ilmastointi sai aikaiseksi tukalan tilanteen matkustajille sunnuntaina Helsingin ja Turun välillä Onnibusissa. Bussin yläkerrassa matkustaneille tuli tukalat oltavat, ja he olivat vaatineet kuljettajaa pysähtymään.

Asiasta kertoo Iltalehti verkkosivuillaan.

– Kuljettaja oli saanut toimintaohjeet Tampereen toimistosta, että pysähdytään välillä ja haetaan Salon ABC:ltä vettä. Jostain syystä hän ei ollut silti pysähtynyt, kommentoi Onnibusin toimitusjohtaja Lauri Helke Iltalehdelle.

Lopulta auto pysähtyi, kun bussista soitettiin poliisille.

– Tässä en tiedä, millainen kommunikaatio on ollut matkustajilta kuljettajille. Onko niin, että kuljettaja on arvioinut, että tauon tarvetta ei ole. Linja-autossa on ollut alakerta ja yläkerta, voi olla että se on taustalla, että matkustajat eivät olleet informoineet toista kertaa kuljettajalle, että lämpö on noussut, Helke pohtii Iltalehden mukaan.

Toimitusjohtajan mukaan yhtiö hyvittää matkustajille matkan hinnan.

Iltalehden jutun voit lukea kokonaisuudessaan tästä.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Etusivulla nyt

Uusimmat: Puheenaihe

Luetuimmat paikalliset

Uusimmat

Luetuimmat