Paikalliset

Tamperelainen ex-maalivahti ja monialayrittäjä on supertähti Slovakiassa – IS: "Kyllä minulla kai sellainen kulttimaine on"

Ex-maalivahti Sasu Hovi nousi supersuosituksi Slovakiassa.

Pekka Ruissalo

Tamperelainen Sasu Hovi ei omalla liigaurallaan noussut Suomessa aivan tähtikastin asemaan, mutta miehen pelaajaura Slovakiassa osoittautui sitä vastoin erittäin onnistuneeksi.

Noista vaiheista kertoo Ilta-Sanomat verkkosivuillaan.

– Kyllä minulla kai sellainen kulttimaine Slovakiassa on. Ihmiset muistavat minut yhä ja se on tosi mukavaa, Hovi kertoo Ilta-Sanomille.

Nyt 36-vuotias Hovi pelasi viimeisen kautensa Slovakiassa 2013–2014. Slovan Bratislavan riveissä mies voitti aiemmin kaksi maan mestaruutta sekä yhden pronssin. Lisäksi mies onnistui Slovakian-aikoinaan tekemään jopa maalin.

Suosion seurauksena mies nähtiin muun muassa täkäläisessä draamasarjassa esittämässä itseään, toisin sanoen siis cameo-roolissa. Lisäksi Hovi oli erittäin suosittu kasvo slovakialaisissa keskusteluohjelmissa. Mies opetteli maassa pelatessaan myös slovakian kielen, joten esiintyminen oli sikäli helppoa.

Ilta-Sanomien jutun voit lukea kokonaisuudessaan tästä.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Etusivulla nyt

Uusimmat: Paikalliset

Luetuimmat paikalliset

Uusimmat

Luetuimmat