Paikalliset

Nyt ovat hevosvoimat varmasti riittävän korkealla tasolla – Popedan keikalle Teivon raviradalle on edelleen tarjolla lippuja

Popeda laittaa pullat pystyyn tällä kertaa Teivon raviradalla kesäkuussa. Viimeisin isompi areenakeikka yhtyeellä oli viime elokuussa Ratinassa järjestetty 40-vuotissyntymäpäivälahjakeikka.

Pekka Ruissalo

Tamperelainen ikuisuusklassikko Popeda nousee soittamaan kesän mittavimman konserttinsa kotikulmillaan Teivon raviradalla perjantaina 14.6. Ennen konserttia luvassa on ravilähtöjä kello 18–21 välisenä aikana.

Viialasta maailmalle ponkaissut Arto Nyberg haastattelee puolestaan lähtöjen lomassa vahvasti Popedaan liittyviä henkilöitä ja tahoja. Haastateltavat julkistetaan toukokuun lopulla.

Raviselostajanakin tunnettu Lauri Hyvönen esiintyy bändinsä kanssa tapahtuman VIP-alueen tuntumassa kello 21. Popeda nousee lavalle noin kello 22 alkaen.

Konserttiin odotetaan tuhansia katsojia.

– VIP- ja premium-liput myytiin loppuun jo ajoissa keväällä. Konserttilippuja on kuitenkin saatavissa vielä. Tervetuloa nauttimaan unohtumattomasta päivästä, jossa yhdistyvät luontevalla tavalla niin rock kuin ravit. Näiden ohella tarjolla on tottakai runsas juoma- ja ruokavalikoima, vinkkaa Tampereen Ravirata Oy:n toimitusjohtaja Päivi Lehtonen.

Teivossa on järjestetty mittavia konsertteja aikaisemminkin. Siellä ovat esiintyneet niin Anssi Kela kuin Eppu Normaali.

– Paikalla on erinomaiset puitteet niin raveihin kuin jättitapahtumiin, sanoo Lehtonen.

 

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Lisää aiheesta

Popeda nousee lavalle Teivon raviradalla! – Kyseessä on yhtyeen isoin yksittäinen keikka ensi kesänä14.2.2019 09.20
Ilves ja Tappara kohtaavat toisensa tiistaina Teivossa – Nyt on tosin hevosten vuoro ottaa matsia25.2.2019 18.00
Ylöjärvi ja Tampere yhteistyöhön kehittämään Teivon ravirata-aluetta – "Voisiko alueella tulevaisuudessa olla asuntoja?"27.10.2017 10.00
Paikallisotteluun lisäkierroksia – Ilves–Tappara saa jatkoa Teivossa tiistaina22.2.2019 09.06

Etusivulla nyt

Uusimmat: Paikalliset

Luetuimmat paikalliset

Uusimmat

Luetuimmat