Paikalliset

Kalevi Numminen muistaa, miten maajoukkue otti askeleita menestystä kohti 1970-luvulla

Kalevi Numminen uskoo Suomen maajoukkueen mahdollisuuksiin jääkiekon MM-kisoissa.

Pekka Ruissalo

143 pelattua maaottelua, 165 päävalmennettua maaottelua. Tamperelaisen ja tietenkin suomalaisenkin jääkiekkoilun elävän legendan Kalevi Nummisen, 79, historia Suomen jääkiekon A-maajoukkueessa hakee vertaistaan.

Päälle voi halutessaan laskea myös omien poikien, Tepon ja Teemun kiekkourat.

– Jokainen päivä on näillä vuosilla jo juhlapäivä. Olen onnellinen, että olen hyvässä kunnossa ja kunto riittää esimerkiksi autolla ajamiseen, sanoo innokkaasti mökkeilevä Numminen.

 

Tuolla historialla on tietysti melkoisesti perspektiiviä arvioida sitä, millaiset mahdollisuudet Suomen A-maajoukkueella on jääkiekon MM-kisoissa. Numminen uskoo, että joukkue voi päästä turnauksessa pitkällekin.

– Tietysti NHL-pelaajia on vähemmän kuin monella joukkueella, mutta Suomella on kyllä aivan hyvä joukkue mukana turnauksessa. Sekin tietysti miellyttää, että tamperelaisia ja pirkanmaalaistaustaisia pelureita on mukana, Numminen sanoo viitaten muun muassa lempääläläislähtöisen Marko Anttilan tärkeään rooliin joukkueen kapteenina.

Legenda jakaa tunnustusta myös rakkaan vihollisen, Ruotsin, leiriin. Nummisen mukaan on syytä pohtia, olisiko naapurimaasta jotain opittavaa jos mietitään NHL-pelaajien saapumista MM-kisoihin.

– Kun maalivahti Henrik Lundqvistin NHL-kausi päättyi, hän ilmoitti seuraavana päivänä lähtevänsä maajoukkueeseen. Kontaktia otetaan jo edeltävänä kesänä ja pidetään yllä. Siinä Suomella on varmasti opittavaa, Numminen kuvailee.

 

Hyvä valmentaja tarvitsee aina myös luottopelaajia. Sellainen oli korostetusti Nummisen maajoukkueissa kivitalon kokoinen, porilainen hyökkääjä Veli-Pekka Ketola, joka oli Nummisen joukkueissa kapteenina.

– Soita Vellulle – ja lähetä terveisiä, Numminen ohjeistaa toimittajaa.

Soitto edelleen hyväkuntoiselle Ketolalle osoittaa, että kunnioitus on molemminpuolista.

– Kallu saattoi ajatella, että tällaisella maaseudun kollilla on hyvät sosiaaliset taidot. Ja kyllähän minulla olikin, tulin toimeen kaikenlaisten luonteiden ja pelaajien kanssa.

– Joukkueiden kemia ei ollut mitenkään itsestäänselvyys aikana, jolloin kaikki tekivät siviilitöitä – esimerkiksi itse myin vakuutuksia. Sitten oli joku, joka myi bensaa työkseen eli meininki oli vähän eri kuin Neuvostoliitolla. Kallu oli sellaiselle porukalle loistava johtaja: hänen ei tarvinnut huutaa, Ketola kiittelee.

Konkarit uskovat nytkin, että Suomella on hyvä mahdollisuus menestyä yhtenäisellä joukkueella.

 

Suomi kohtaa torstai-illan ottelussa Tanskan kello 21.15 alkaen.

Jääkiekko

Kalevi Numminen

Vuonna 1940 Tampereella syntynyt jääkiekkoilija ja jääkiekkovalmentaja.

Pelasi urallaan 143 A-maaottelua ja oli Suomen päävalmentajana 165 A-maaottelussa.

Nummisen pojat Teppo ja Teemu tekivät pitkät pelaajaurat.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Lisää aiheesta

Konkarivalmentaja Kalevi Numminen uskoo Suomen mahdollisuuksiin MM-kisoissa – "Suomella on aivan hyvä joukkue mukana"9.5.2019 12.17
Tänä äitienpäivänä Kristian Kuusela ei ole Seinäjoella vaan MM-kisoissa – IS: Äiti pussitti ruuveja, jotta pojalla oli mahdollisuus pelata jääkiekkoa12.5.2019 20.28
Mikä sinusta tulee isona, Teppo Numminen? – "Mää hoidan omia asioitani"27.11.2018 21.00
Teppo Numminen iloitsi katsomossa, kun Barkov ja Laine ottivat Helsingin haltuun – Nyt hän pelaa perjantaina hyväntekeväisyysottelussa Tampereella, katso video8.11.2018 18.00

Etusivulla nyt

Uusimmat: Paikalliset

Luetuimmat paikalliset

Uusimmat

Luetuimmat