Paikalliset

Suvi Teräsniska muistelee Olli Lindholmia – "Kuolema erottaa, mutta onneksi myös yhdistää"

Suvi Teräsniska oli yksi esiintyjistä Olli Lindholmin muistolle järjestetyissä konserteissa. Laulaja muistelee konsertteja hyvillä mielin ja lämmöllä.

Pekka Ruissalo

Laulaja Suvi Teräsniska muistelee edesmennyttä Olli Lindholmia sosiaalisessa mediassa. Teräsniska on kirjoittanut asiasta viikonloppuna järjestettyjen kolmen muistokeikan jälkimainingeissa.

Lindholm oli keskeinen vaikuttaja Teräsniskan uran taustalla. Nuoren naisen ura lähti liikkeelle, kun tämä kävi pitkän mankumisen jälkeen laulamassa Kiertolainen-kappaleen Yö-yhtyeen keikalla Oulussa.

– Viikonloppu osoitti mulle, millaiseen perheeseen olen saanut kuulua 13 vuotta. Olli osasi haalia ympärilleen vain hyviä ihmisiä. Olen saanut näiden vuosien aikana tavata heitä kymmenittäin, mutta tuntuu että toisen mokoman olen tavannut viimeisen kolmen kuukauden aikana, Teräsniska kirjoittaa Instagram-päivityksessään.

– Kuolema erottaa, mutta onneksi myös yhdistää. Tämä tarina sai hienon päätöksen, Olli sai arvoisensa muistotilaisuuden.

Teräsniskan mukaan muistokonsertit olivat hieno tapa kunnioittaa Olli Lindholmin muistoa.

– Yö-perheeseen kuuluminen on ollut elämäni hienoimpia asioita, olen saanut vastuuta ja mahdollisuuksia enemmän kuin olisin ikinä osannut toivoa. Kiitos Olli, kiitos Yö. Kiitokset tälle yhteisölle, ihmisille lavalla ja taustajoukoissa. Onnea on ystävyys ja kauniit muistot, laulaja kirjoittaa.

Ensimmäisenä Suvi Teräsniskan päivityksestä uutisoi MTV verkkosivuillaan.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Etusivulla nyt

Uusimmat: Paikalliset

Luetuimmat paikalliset

Uusimmat

Luetuimmat