Paikalliset

Koko Hämeenkatu uusitaan raitiotien rakentamisen ohessa – valtaosa radasta valmistuu tänä vuonna

Marjo Rämö/arkisto

Raitiotieallianssi uusii raitiotien rakentamisen yhteydessä kaikki Hämeenkadun jalkakäytävät, maanalaisen kunnallistekniikan, eli johdot ja putket, sekä katuvalaistuksen katusuunnitelmien mukaisiksi.

Tampereen kaupunki ja Raitiotieallianssi ovat sopineet rakentamissisällön laajennuksesta Hämeenkadun osalta. Hämeenkatu uusitaan katusuunnitelmien mukaisiksi samoilla liikennejärjestelyillä ja samoissa kaivannoissa yhtä aikaa raitiotien rakentamisen kanssa. Työjärjestyksessä ensin rakennetaan raitiotie ja vasta sen jälkeen uusitaan kadun reuna-alueet.

Työt aiheuttavat kulkumuutoksia Hämeenkadulle.

Hämeenkadun raitiotien rakentamistyöt valmistuvat vuonna 2021, ja viimeinen osuus jalkakäytävistä ja pyöräilyväylistä vuonna 2022.

Raitiotieradan rakentamisen kannalta kuluvasta vuodesta on tulossa kiireisin. Ensimmäistä vaihetta keskusta-Hervanta-Tays rakennetaan tänä vuonna ennätysmäärä, ja valtaosa kiskotöistä valmistuu vuoden loppuun mennessä.

Raitiotien rakennustyöt ovat edenneet aikataulussa ja annetuissa kustannuksissa on pysytty. Raitiotien ensimmäisen toteutusvaiheen tavoitekustannukseksi on asetettu 219,02 miljoonaa euroa.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Lisää aiheesta

Raitiotien kiivain rakennusvuosi alkaa – Hämeenkadun katurakenteet uusitaan täysin11.4.2019 10.49

Etusivulla nyt

Uusimmat: Paikalliset

Luetuimmat paikalliset

Uusimmat

Luetuimmat