Paikalliset

Tältä näyttää Pirkanmaan eduskuntavaalien pohjimmainen TOP10 – Joukossa kahdeksan Itsenäisyyspuolueen edustajaa

Pirkanmaan vaalien pahnan pohjilta löytyy kahdeksan Itsenäisyyspuolueen ehdokasta.

ArkistoSauvo Jylhä

Kun katsoo eduskuntavaalien Pirkanmaan-listan pahnanpohjimmaista TOP10:ä, sieltä löytyy vahva edustus Itsenäisyyspuolueen ehdokkaita.

Kymmenen pienimmän vertailuluvun saaneen joukossa on peräti kahdeksan Itsenäisyyspuolueen ehdokasta.

Peränpitäjänä on Itsenäisyyspuolueen Esa Suvivirta, joka on myös ainoa ehdokas Pirkanmaalla joka sai vaaleissa alle 10 ääntä.

Suvivirta kertoo Facebook-profiilissaan olevansa feng shui-energiasisustaja sekä hermoratahieroja. 54-vuotias Suvivirta kertoo tekevänsä myös rumpuhoitoja.

– Heräsin henkisyyteen 2000-luvun alussa. Ensin tutustuin Feng Shui -kirjoihin ja sen jälkeen kävin Feng Shui -kurssin. Valmistuin kyseiseltä kurssilta, jonka jälkeen ihastuin rumpuun ja kävin siihen liittyen kaksi erilaista rumpukurssia, Suvivirta kertoo puolueensa kotisivuilla.

Ville Hanhisuo on listan toiseksi viimeinen nimi. Hän päihitti puoluekaverinsa yhdellä äänellä: Suvivirta keräsi yhdeksän ääntä ja Hanhisuo kymmenen.

Mies käsittelee kotisivuillaan paitsi politiikkaa, myös satanismia sekä suomenruotsalaisten kielipolitiikkaa.

– Pistin tämän sivun pystyyn, koska Facebook ei suostu julkaisemaan kirjoituksiani ja jos suostuukin, ne eivät näy juuri kenellekään.

– Jos haluat ottaa minuun yhteyttä, älä lähetä perinteistä postia, sähköpostia tai Facebook-viestejä. En saa niitä kuitenkaan. Älä myöskään yritä soittaa minulle tai lähettää tekstiviestejä, koska nekään eivät tule läpi. Eivät ole tulleet vuoden 2010 jälkeen, kirjoittaa Hanhisuo omilla henkilökohtaisilla kotisivuillaan.

– Olen ainoa todellinen vaihtoehto Kerhon porukalle, Hanhisuo mainostaa itseään.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Etusivulla nyt

Uusimmat: Paikalliset

Luetuimmat paikalliset

Uusimmat

Luetuimmat