Paikalliset

Vapriikki saa pian uuden oikoreitin – Tamperelainen kävi tutustumassa uudenlaiseen maisemaan

Vapriikinraitti avataan kulkijoille vappuna. Tamperelaisen toimittaja kävi testaamassa koskea viistävää polkua ennakkoon.

Raija Tevaniemi esitteli Tamperelaiselle viimeistelyä vaille valmista kulkureittiä. Koskikin odottaa edelleen vettä.

Joonas Alanne

Tammerkosken ranta kuuluu Suomen kansallismaisemiin. Kohta tavallisten tallaajien on mahdollista nähdä se kokonaan uudesta perspektiivistä, kun Vapriikinraitti-nimellä tunnettu kulkuväylä avataan kadunkulkijoille vappuna. Avajaiset järjestetään 30. huhtikuuta.

– Jonkin verran pitää vielä kaidetta asentaa, maalausta ja muita pieniä asioita. Vanha portti on jo asennettu raitin eteläpäähän, jossa siihen asennetaan vielä sähkölukot. Myös kulunvalvontakameroita ja muuta on edelleen asentamatta, kertoo kaupungin rakennuttajainsinööri Raija Tevaniemi.

Raitti on toteutettu sillakkeena, joka kulkee Tammerkosken vesialueen päällä kiinnitettynä ankkuripultein kosken reunamuureihin. Sillake on teräskonsolirakenteinen ja siinä on puukansi. Sillake on toteutettu ja se tullaan valaisemaan kulttuuriympäristöön sopivalla tavalla.

Reitti lähtee Tampellan kohdalta ja nousee isojen ikkunoiden kohdalta portaita pitkin Vapriikkiin asti, jossa se yhdistyy jo ennestään pohjoisesta tulevaan kulkuväylään.

Raitin keskellä sijaitsee Vapriikin terassi, josta on kulku sisälle museoon. Tämä vaikuttaa Vapriikinraitin kulkuaikoihin.

– Portti on auki ainoastaan kesäaikaan Museokeskus Vapriikin aukioloaikoina. Muulloin portti on kiinni.

Toimittajankin pitää varoa askeliaan, sillä puut ovat liukkaita ja alue edelleen työmaatilassa. Normaalisti talvisin raitti aiotaan pitää turvallisuussyistä kiinni.

Pitkällä aikavälillä Vapriikinraitti tulee vaikuttamaan varmasti merkittävästi keskustassa kulkemiseen.

– Tämä kuuluu Viiden tähden keskusta -ohjelman Järveltä järvelle -teemaan. Se on yksi palanen reitissä Pyhäjärveltä Näsijärvelle. Vuonna 2020 Ratinasta päästään jo tänne Ranta-Tampellaan asti kävelemään.

Rautaportti kuuluu tehdaskiinteistön historialliseen ilmeeseen, jonka säilyttämistä museovirasto on Vapriikinraittia suunniteltaessa edellyttänyt.

– Se on nyt kunnostettu ja maalattu, sanoo Tevaniemi.

Raitin kohdalla voimalaitoksen puolella on ollut aiemmin betonitasanne, jolla ei ole saanut liikkua.

– Nyt siihen tehtiin kävelysilta, jossa muutkin saavat kulkea.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Lisää aiheesta

Vampyyrit tulevat Vapriikkiin – Tampereen museot julkistivat ensi vuoden näyttelyt20.11.2018 20.00
Vapriikki julkisti ohjelmaansa vuodelle 2019 – Se näyttää tältä20.11.2018 15.05
Vapriikki lupaa keskiviikkona paljasta pintaa29.10.2018 13.39

Etusivulla nyt

Uusimmat: Paikalliset

Luetuimmat paikalliset

Uusimmat

Luetuimmat