Paikalliset

Tampereella huutava pula nyssekuskeista – Liikennöitsijä hakee kevään aikana jopa 70 uutta kuljettajaa: "Isojen haasteiden edessä ollaan"

Liikennöitsijöillä on eri käsityksiä työvoimapulan syistä.

Pirkanmaan Tilausliikenne etsii jopa 70 uutta kuljettajaa. Toimitusjohtaja Pertti Johanssonin mukaan alalla on enemmän työtä kuin tekijöitä.

Joonas Alanne

Pirkanmaan Tilausliikenne Oy hakee kevään aikana 70 uutta linja-autonkuljettajaa.

Kuljettajia tarvitaan yhtiön liikennöimille uusille, kesä-elokuun aikana alkaville joukkoliikenteen linjoille Tampereen seudulla.

Koska alueelta ei löydy valmiita linja-autonkuljettajia riittävästi, rekrytoinnin tueksi käynnistetään RekryKoulutus, jonka kautta kouluttamalla pyritään saamaan ratin taakse 50 uutta, valmista kuljettajaa. RekryKouluts järjestetään yhteistyössä Pirkanmaan TE-toimiston ja Tampereen Aikuiskoulutuskeskus TAKK:n kanssa. Kouluttamishankkeeseen osallistuu lisäksi Ely.

Yhtiön kuljettajatarve on muihin paikallisiin liikennöitsijöihin verrattuna suuri alkavien uusien linjojen vuoksi. Työtä löytyy tällä hetkellä enemmän kuin tekijöitä.

– Isojen haasteiden edessä ollaan, kertoo toimitusjohtaja Pertti Johansson, jonka mukaan alalla on tällä hetkellä kova työvoimapula.

Johanssonin mielestä ala ei kiinnosta nuoria.

– En tiedä, mikä nuorissa miehissä sitten on. Enemmän alalla näkee nykyään nuoria naisia, hän sanoo.

– Pirkanmaan alueella on 25 000 työtöntä. Sitä kautta pitäisi löytyä, että koulutettaisiin ihmisiä aloille, joilla on työvoimapula. Kouluttaminen on jäänyt osittain yrittäjien harteille.

Muut liikennöitsijät vahvistavat, että alalla on työvoimapula.

– Rekrytoisimme enemmän myös koulutukseen jos hyviä ehdokkaita olisi tarjolla. Vaikea sanoa, mistä pula johtuu, koska työ on hyvä ja kohtuullisesti palkattu. Jos on työttömänä niin kannattaa hakeutua näihin hommiin. Minuun voi olla suoraan yhteydessä, jos haluaa tänne TKL:lle linja-auton kuljettajaksi. Kunhan on 23-vuotta ikää ja AB-kortti, niin on mahdollisuus päästä koulutukseen, sanoo liikennejohtaja Ilkka Ala-Maakala Tampereen Kaupunkiliikenteeltä (TKL).

– Kuljettajia ei ole ainakaan liikaa tarjolla. Se johtuu todennäköisesti siitä, että Tampereen alueella on käynnissä voimakas rakennusbuumi ja työpaikkoja on sillä puolella tarjolla. Silloin kun työllisyystilanne on huono, hakijoitakin on enemmän, pohtii työvuorosuunnittelija Rami Lehtimäki Länsilinjat Oy:stä.

– Pulaa kuljettajista on ollut jo muutaman vuoden ajan. Se johtuu suhdanteista. Kun teollisuus vetää, niin sitten siirrytään sinne. Tällä alalla on työpaikkoja tarjolla tasaisemmin kuin vientiteollisuudessa, toteaa liikennepäällikkö Tommi Arvonen Väinö Paunu Oy:stä.

Pirkanmaan Tilausliikenne takaa työntekijöilleen 80 työtuntia kahden viikon jaksolla.

Työ on vuorotyötä. Palkkaa kuljettajalle kertyy keskimäärin lisineen 2 700 euroa kuukaudessa. Yhtiö tarjoaa kahdeksan vuoden vakituista työtä, joista viimeiset kolme on optiota.

– Siinä on tarjolla sen verran vakituista työtä, että sen ympärille uskaltaa elämää rakentaa luottavaisin mielin. Tampereen seutu on vetovoimainen kasvualue, Johansson sanoo.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Etusivulla nyt

Uusimmat: Paikalliset

Luetuimmat paikalliset

Uusimmat

Luetuimmat