Paikalliset

Silminnäkijä kuvaili IL:lle Valkeakosken murhaepäiltyjen kiinniottoa: "Naapurin kanssa mietimme, pitäisikö häipyä sisälle suojaan

Tapaukseen liittyen poliisi julkaisi kuvia tästä autosta, joka löytyi myöhemmin poltettuna Akaan Toijalasta.

Poliisi

Sisä-Suomen poliisi tiedotti lauantaina, että Valkeakoskella Lempääläntiellä sijaitsevasta, palamaan sytytetystä kerrostaloasunnosta löytyi perjantain ja lauantain välisenä yönä kahden miehen ruumiit.

Vainajat ovat poliisin mukaan valkeakoskelaisia miehiä, jotka ovat syntyneet vuosina 1980 ja 1989.

Tapaukseen liittyen poliisi otti lauantaina iltapäivällä kiinni Akaasta kaksi tamperelaismiestä epäiltynä kahdesta murhasta, tuhotyöstä ja vahingonteosta. Miehet ovat syntyneet vuosina 1985 ja 1989.

Kiinniotto sujui poliisin mukaan rauhallisesti. Miehiä ei ole päästy kuulemaan heidän voimakkaan päihtymystilansa vuoksi.

Tutkinnanjohtaja Jari Kinnunen kertoi eilen Iltalehdelle, että epäillyt ovat "käyttäneet oikeuttaan olla selvittämättä asiaa".

Miesten kiinniottoa Akaassa sijaitsevassa rivitalossa seurannut naapuri on kuvaillut tapausta Iltalehdelle.

Naisen mukaan poliisit olivat saapuneet paikalle siviiliautolla. Kiinniottoon osallistui myös joukko kypäriin ja kilpiin varustautuneita poliiseja.

– Suojautuneet poliisit käskivät miestä pitämään kädet näkyvillä ja pysymään paikallaan. Epäilty ei heti tehnyt kuten pyydettiin. Naapurin kanssa mietimme, pitäisikö häipyä sisälle suojaan. Kyllähän siinä vähän alkoi tärisyttää, kertoo naapuri Iltalehdelle.

Kiinniotto tapahtui nopeasti. Ulkona ollut mies raudoitettiin ja myöhemmin toinen mies talutettiin asunnosta käsiraudoissa.

Kiinniotot tehtiin asunnossa, joka ei ole kummankaan epäillyn asumus.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Lisää aiheesta

Uutta tietoa Valkeakosken kaksoissurmasta – IS: Vangitsemisesta päätetään maanantaina20.1.2019 14.20
Valkeakosken surmiin liittyen on otettu kaksi miestä kiinni - Epäiltyjä ei ole päästy kuulemaan voimakkaan päihtymystilan vuoksi19.1.2019 16.35
Valkeakosken henkirikoksia tutkitaan murhina – ruumiit löydettiin palavasta asunnosta, poliisi pyytää vihjeitä autosta19.1.2019 12.55

Etusivulla nyt

Uusimmat: Paikalliset

Luetuimmat paikalliset

Uusimmat

Luetuimmat