Paikalliset

TTT haluaa tehdä yhtä hyvää kuin Netflix – "Työväki on muuttunut"

KULTTUURI TTT:n uusi teatterinjohtaja Otso Kautto lupaa ryhtyä erityisaseman puhemieheksi.

Reissumiehenä teatterin perässä maailmalla kulkenut Otso Kautto asettuu nyt kehittämään Tampereen Työväen Teatteria.

Petteri Mäkinen

Suomalaisen teatteriyleisön käsitys hyvästä määrittyy nykyisin kansainvälisen huipun mukaan.

Käsityksen synnyttävät Netflixin ja muiden suoratoistopalvelujen laatusarjat ja kansainvälisten huipputeatterien esitykset, joita matkustava teatteriyleisö yhä useammin näkee.

Tähän tasoon on myös Tampereen Työväen Teatterin pyrittävä, linjaa TTT uusi teatterinjohtaja Otso Kautto.

– Kun teatteri on hyvää, se on ihmeellistä. Kun se on huonoa, se on kamalaa. Me etsimme tapoja tehdä hyvää teatteria, filosofoi Kautto.

Kautto aloitti TTT.n vetäjänä vuoden alussa. Tätä ennen hän työskenteli talon kirjoissa eritystehtävissä rakentamassa muun muassa tulevien kausien ohjelmistoa.

Tavoitteekseen hän listaa TTT:n rakentamisen kansainvälisesti kilpailukykyiseksi teatteriksi, kansallisnäyttämön aseman vakiinnuttamisen ja teattereiden välisen yhteistyön rakentamisen.

Kauton mukaan suomalainen laitosteatterijärjestelmä on ainutlaatuinen, mutta se on sulkenut ulkopuolelleen valtavan määrän teatteriosaamista, joka voisi vetää katsomoihin uutta yleisöä.

– Yhteistyöt ryhmien ja muiden laitosten kanssa tekevät ohjelmistosta laajempaa ja tuovat uutta ilmaisua katsojille.

Opetus- ja kulttuuriministeriön alainen työryhmä ehdotti viime vuonna, että TTT:n erityisasema puretaan ja valtion tukea leikataan noin viidestä miljoonasta kolmeen. TTT:n 1970-luvulta peräisin oleva status perustuu asemaan maan ainoana ammattimaisena työväenteatterina.

Kautto ilmoittaa ryhtyvänsä mielellään TTT:n erityisaseman puhemieheksi. Myös keskustelu modernin työväenteatterin sisällöstä saa miehen innostumaan.

– Työn määreet ovat muuttuneet ja työväki on muuttunut. Muutoksen ja pysyvyyden mekaniikka on kiinnostavaa. Puoluepoliittinen sitoutuminen ei olisi teatterille edes mahdollista. Me emme tarjoa utopioita, vaan haastamme todellisuutta.

Omalla taiteilijan uralla muutos on ollut vallitseva voima. Kiertävän teatteriryhmän Quo Vadiksen perustajajäsen on kirjoittanut näytelmiä ja tehnyt ohjaajan töitä Suomessa ja eri puolilla maailmaa. Ainoa varsinainen johtajapesti on Teatteri Pienestä Suomesta 1990-luvun puolivälistä.

Nyt 56-vuotias teatterin monitoimimies vakuuttaa, että taiteilijasielu asettuu aloilleen uuteen työpaikkaansa.

– Nyt olen saanut taiteen tekemiseltä niin paljon, että on aika antaa muille. En ole tullut tänne pitämään hauskaa, vaan työtä teatterin eteen.

Lisää aiheesta

Tässä on TTT:n poikabändi, joka nähdään lavalla ensi syksynä – Ensimmäinen musiikkivideo julkistettiin tänään28.11.2018 14.36
Verneri on prinssi ja taskuvaras ja Saska kuka ehtii ja nuori punasotilas TTT:n syksyssä28.8.2018 15.50
Valtionosuustyöryhmän tamperelaisjäsen Kalle Kallio jätti esitykseen eriävän mielipiteen – "Sisällissodan muistovuoteen istuisi erittäin huonosti päätös työväenteatterin alasajosta"17.1.2018 13.07

Tilaa uutiskirjeemme

Saat joka päivä klo 14 sähköpostiisi koosteen päivän kiinnostavimmista jutuista!

Tilaa tästä

Etusivulla nyt

Uusimmat: Paikalliset

Luetuimmat paikalliset

Uusimmat

Luetuimmat