Vaalikoneemme on nyt avattu!

Paikalliset

Kuunatsifanien pitkä odotus palkitaan pian – Uudesta Iron Skysta julkaistiin virallinen traileri

Uuden Iron Sky -elokuvan virallinen traileri on julkaistu.

Iron Sky -elokuvan pitkään työstetty jatko-osa Iron Sky: The Coming Race saapuu valkokankaille 16. tammikuuta 2019.

Ensi-illan lähestyessä elokuvasta on nyt julkaistu virallinen traileri.

Elokuvan ohjaa edellisen osan tapaan Timo Vuorensola. Sitä tähdittävät muassa Lara Rossi (Crossing Lines), Tom Green (Freddy Got Fingered) ja Udo Kier.

The Coming Race sijoittuu ydinsodan jälkeiseen maailmaan, vuoteen 2043, jossa kuuhun majoittuneet ihmiskunnan rippeet etsivät selviytymistaistelussaan apua ontosta maapallon keskipisteestä. Kuutukikohdan komentajaksi nousseen Renate Richterin (Julia Dietze) tytär Obi (Lara Rossi) lähtee etsimään pelastuksen avainta, mystistä Graalin maljaa omintakeisen joukkonsa kanssa.

Kuunatseista kertova suosittu suomalainen kulttiseikkailu on odottanut jatkoa jo vuodesta 2012 asti. Elokuvan levitysoikeuksia on jo myyty eri puolille maailmaa.

The Coming Race saa ensi-iltansa Suomessa 16.1., Tanskassa 21.2., Ruotsissa 22.2., Norjassa 15.3. sekä Saksassa 21.3., Sveitsissä 21.3. ja Itävallassa 22.3. Näiden lisäksi elokuva on myyty muun muassa Puolaan, Ranskaan, Isoon-Britanniaan, Kiinaan, Koreaan ja Japaniin.

Tilaa uutiskirjeemme

Saat joka päivä klo 14 sähköpostiisi koosteen päivän kiinnostavimmista jutuista!

Tilaa tästä

Etusivulla nyt

Uusimmat: Paikalliset

Vaalikoneemme on nyt avattu!

Luetuimmat paikalliset

Uusimmat

Luetuimmat