Paikalliset

Ratikkatyömaa tuo muutoksia kiinteistönomistajan talvikunnossapitoalueisiin

Kaksoisraidetta syntyy Sammonkadulle.

Raitiotieallianssi

Tampereen ratikkatyömaa tuo vaikutusalueellaan muutoksia kiinteistönomistajien talvikunnossapitoalueisiin.

Tällä hetkellä ratikkatyömaan rakennustyöt ovat joiltakin katuosuuksilta tauonneet ja työmaa-alueet on aidattu.

Työmaa-alueet tuovat kuitenkin kiinteistönomistajan talvikunnossapitoon omat haasteensa.

– Vaikka maisema etenkin keskustassa on yksinkertaistunut katupuiden ja autopaikkojen poistumisen myötä, luo ratikkatyömaa erilaisen haasteen talvikunnossapitotöille. Aiempaan verrattuna esimerkiksi lumitilaa voi olla vähemmän aitausjärjestelyiden vuoksi, kertoo Kiinteistöliitto Pirkanmaan lakimies Johanna Räikkä.

Johanna Räikkä kehottaakin ratikan vaikutusalueella sijaitsevia kiinteistöjä kiinnittämään erityistä huomiota siihen, kuinka laajalle alueelle heidän talvikunnossapitovastuunsa tänä talvena ulottuu.

– Paikoin jalkakäytävä voi olla edellistalveen verrattuna leventynyt tai kaventunut, ja näin ollen kiinteistönomistajan talvikunnossapitovastuualuekin on muuttunut. Lisäksi esimerkiksi Hämeenkadulla kulku bussipysäkeille tapahtuu aidattujen työmaa-alueiden välistä ja nämä alueet katsotaan kiinteistönomistajan vastuulle kuuluviksi jalkakäytäväalueiksi, Räikkä toteaa.

Puhtaanapitoon liittyviin velvoitteisiin ratikkatyömaalla ei ole vaikutusta.

Talvisten säiden saavuttua kiinteistönomistajan on syytä olla selvillä siitä, kuka on vastuussa esimerkiksi taloyhtiön edestä kulkevan jalkakäytävän talvikunnossapidosta. Paikkakunnasta riippuen talvikunnossapito voi kuulua joko kiinteistönomistajalle tai kunnalle.

– Lähtökohtaisesti kiinteistönomistajan velvollisuutena on huolehtia kiinteistön kohdalla olevan jalkakäytävän talvikunnossapidosta, ellei kunta ole ottanut sitä kokonaan tai osittain vastuulleen, Johanna Räikkä sanoo.

Jos vastuu on taloyhtiöllä, sen on huolehdittava, että kiinteistöhuollon kanssa tehty sopimus kattaa tarvittavan talvikunnossapidon. Tämän lisäksi taloyhtiön tulee seurata, että sopimuskumppani suorittaa sovitut kunnossapitotoimet. Osakkaiden voimin eli talkootyönä tehtävää talvikunnossapitoa Räikkä suosittelee vain hyvin pieniin taloyhtiöihin, jos niihinkään.

Kiinteistöliitto Pirkanmaa ry on kiinteistönomistajien edunvalvoja ja kiinteistöalan asiantuntijaorganisaatio, joka edustaa asunto-osakeyhtiöitä, kiinteistöosakeyhtiöitä ja vuokratalokiinteistöjä. Yhdistykseen kuuluu yli 2 900 jäsentaloyhtiötä Pirkanmaalla. Yhdistys kuuluu valtakunnalliseen Suomen Kiinteistöliittoon.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Etusivulla nyt

Uusimmat: Paikalliset

Luetuimmat paikalliset

Uusimmat

Luetuimmat