Puheenaihe

Suomen kohtalonkesänä 1944 kaatunut Viljo Laakso palaa viimein kotiin – hengissä selvinnyt veli kävi Neuvostoliitossa "viisumitta ja vain konepistoolin kanssa"

MAANPUOLUSTUS Viljo Laakson jäännökset löytyivät Portinhoikasta, jossa hän kaatui kesällä 1944. Laakson perhe menetti sodassa neljä poikaa.

Olavi Leikola ja Timo Laakso Maskilan veljesten muistolaatan äärellä. Laatta kiinnitettiin tilan aitan seinään 10 vuotta sitten.

Marja Puisto

Tämän vuoden itsenäisyyspäivä on erityisen koskettava Nummen Maskilan kylässä asuvalle Laakson perheelle. Nummen kirkolla järjestetään itsenäisyyspäivänä sankarivainaja Viljo Laakson hautaan siunaaminen. Viljo Laaksokaatui 28.6.1944 Portinhoikassa. Näitä Talin lähellä sijaitsevia taistelupaikkoja on sotahistoriassa kuvattu "helvetin portiksi" venäläisten hyökkäyksen rajuuden vuoksi.

Viime kesänä Viljon veljenpoika, Maskilan tilan nykyinen isäntä, Timo Laakso sai tiedon, että sedän tuntolevyt ja jäännökset ovat löytyneet Portinhoikan Kyöpelinvuoren kalliolta.

– Hieno asia, että löydettiin. Nyt hän pääsee kotikunnan multiin sieltä kallionkolosta. Paikalta löytyi myös suomalaisia nappeja ja hylsyjä, Timo Laakso toteaa hiljaisena.

Hiljaisuus oli vallalla Laakson perheessä vuosikymmenten ajan, jos keskusteluaiheena oli sota. Vuodet 1942–47 olivat raskaat Maskilassa. Sota vei veljeksistä neljä, kaksi heistä, Eino ja Viljo, kuolivat samana päivänä.

Unto kaatui 1942 Syvärillä ja Esko kuoli rintamalla saatuun tuberkuloosiin 1947. Kolme veljeksistä säästyi. Perheeseen kuului myös kolme tyttöä, jotka toimivat lottina. Timo Laakson puoliso Heidi Trebs-Laakso kertoo, miten juttua riitti suvun kesken kaikesta muusta, mutta sota oli ymmärrettävästi liian vaikea pala käsiteltäväksi.

– Timon isältä Reinolta sai lyhyen vastauksen sotaan liittyvistä asioista, jos kysyi, mutta juttu ei siitä jatkunut, Trebs-Laakso kertoo.

Viljo Laakson jäännökset löydettiin kaksi vuotta sitten. Sukulaiselle tehdyn DNA-testin kautta pystyttiin varmistamaan, että kyseessä oli tuntolevyjen omistaja.

– Viljon luiden päällä oli vain 1–10 sentin kerros maata, mitä nyt 74 vuodessa kertyy. Portinhoikassa käytiin paljon taisteluja Ihantalan taisteluun liittyen. Viljon joukko-osaston eli kenttätykistörykmentti 19:n sotapäiväkirjat olivat hyvin puutteelliset, joten niistä ei saanut kuvausta tapahtumien kulusta. Kukaan ei kerennyt päiväkirjoja kirjoittamaan ja osa niistä on luultavasti myös kadonnut, kertoo Nummen ja Pusulan sotahistorian asiantuntija Olavi Leikola.

Viljo Laaksosta on saatu hyvin vähän tietoa. Hän oli ollut kutsunnoissa vuonna 1927, jossa hänet oli määrätty vakinaiseen palvelukseen radiopataljoonaan. Nummen suojeluskuntaan hän oli liittynyt 9.1.1934, seuraavan vuoden lopulla hänet ylennettiin korpraaliksi. Palvelukseen hän oli astunut lokakuussa 1939 ampumatarvikevarastokomppaniaan. Jatkosodassa hän palveli alikersanttina kenttätykistörykmentti 19:n III.patteriston 8:ssa patterissa.

Eino Laakson viimeisistä vaiheista on jotakin tietoa. Leikola kertoo tarinan Väinö Lehervon muistikuvista.

– Einon porukka oli perääntymisvaiheessa Vitele-joen länsipuolella. Vihollinen painosti ja suomalaiset olivat irtaantumassa jokilinjasta. Eino oli sitä mieltä, että jos jatketaan, ollaan kohta Pohjanlahdella. Eino lähti jokilinjalle takaisin ja kaatui siellä, Leikola kertoo.

Lehervo oli kuulemassa nämä viimeiset sanat. Niin Lehervo kuin Leikola ovat samaa mieltä veljessarjan luonteenpiirteistä.

– Kaikki veljekset ansaitsevat kunniamaininnan. He olivat peräänantamattomia ja tekivät rintamalla kaiken mitä voivat. Veljekset olivat isänmaallisia ja maanpuolustushenkisiä, Leikola toteaa.

Kerran olen Neuvostoliitossa käynyt ja silloin ei tarvittu passia eikä viisumia, vain konepistooli."

Sisukkuudesta kertoo myös sodassa toisen jalkansa menettäneen Väinön tarina.

– Hän hoiti vammastaan huolimatta maatalon töitä. Ennen proteesin saamista hän lapotti heinäpellolla niin, että tynkä jalka oli tuolilla. Juoksukilpailuihin hän osallistui itse tehdyllä puujalalla voittaen monta tervejalkaista, Leikola muistelee.

Itänaapuriin Väinöä oli turha houkutella. Hän perusteli kieltäytymisensä hyvin selkeästi.

– Kirkkoherra kysyi kerran lähtisikö Väinö mukaan Neuvostoliittoon ryhmämatkalle. Väinö vastasi tähän, hän on 'kerran käynyt ja silloin ei tarvittu passia eikä viisumia, vain konepistooli. Perkele, en kyllä lähde', Leikola tarinoi.

Maskilan tilan aitan seinässä on muistolaatta, joka kiinnitettiin sinne kaatuneiden veljesten kunniaksi kymmenen vuotta sitten.

Laatan hankkimisen laittoi alulle Leikola, mukana toteutuksessa olivat Juhani Mannerkoski ja Nummi-Pusulan Rintamaveteraanit. Rahoittajina oli paikallisia yrityksiä ja tilan naapureita.

Viljo Laakson hautaan siunaaminen on itsenäisyyspäivänä Nummen sankarihaudalla jumalanpalveluksen jälkeen. Lippukulkue pysähtyy Viljo Laakson haudalla, jossa on myös kunniavartio normaalin sankaripatsaan kunniavartion lisäksi. Tämän jälkeen seurakuntatalolla on kaikille avoin muistotilaisuus ja itsenäisyyspäivän kirkkokahvit.

Maskilan suru

Perheessä oli kymmenen lasta, seitsemän poikaa ja kolme tyttöä.

Kersantti Unto Laakso kaatui Syvärillä loppuvuodesta -42. Vuonna 1916 syntynyt kersantti Eino Laakso ja vuonna 1908 syntynyt perheen esikoinen alikersantti Viljo Laakso kaatuivat samana päivänä 28.6.1944.

Korpraali Esko Laakso kuoli rintamalla saatuun tuberkuloosiin vuonna -47.

Kersantti Väinö Laakso haavoittui Jandeba-joella, toinen jalka jouduttiin amputoimaan. Perheen nuorin jatkosodassa mukana ollut korpraali Reino Laakso sai luodin jalkaansa. Ainoa fyysisesti vammoitta sodasta palannut oli alikersantti Martti Laakso.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Tilaa uutiskirjeemme

Saat joka päivä klo 14 sähköpostiisi koosteen päivän kiinnostavimmista jutuista!

Tilaa tästä

Etusivulla nyt

Uusimmat: Puheenaihe

Luetuimmat paikalliset

Uusimmat

Luetuimmat