Puheenaihe

Anniskeluveron lasku voisi tuoda suomalaisille huimat hyödyt – näin paljon oluen hinta laskisi ravintolassa

Oluen verotus on Suomessa EU-maiden kireintä.

JOHANNAERJONSALO

Jos ravintoloiden anniskelun arvonlisäveron alennettaisiin 24 prosentista 14 prosenttiin, toisi se parhaimmillaan Suomen kansantalouteen lähes 300 miljoonan euron hyödyn. Asiaa selvittäneen Luonnonvarakeskuksen (Luke) mukaan se lisäisi paitsi kotimaisten alkoholijuomien myös ruoan ja muiden palveluiden kysyntää.

Veroalennus vaikuttaisi useisiin toimialoihin ja työpaikkoja vois syntyä jopa 2 400 hengen edestä.

– Anniskelun osuus alkoholin kokonaiskulutuksesta on romahtanut kymmenen prosentin tuntumaan. Anniskelun arvonlisäveron alentaminen on välttämätöntä, jotta alkoholin kulutusta saataisiin siirrettyä kotisohvilta takaisin ravintoloihin. Hintojen laskeminen piristäisi myös kotimaan matkailua, Matkailu- ja Ravintolapalvelut ry:n toimitusjohtaja Timo Lappi kommentoi selvitystä.

Jos veron alentaminen siirtyisi kokonaisuudessaan hintoihin, laskisi ravintolassa alkoholiannosten hinta Luken mukaan keskimäärin 8,1 prosenttia. Esimerkiksi kuuden euron oluttuopin kohdalla se tarkoittaa noin 50 sentin laskua.

Valtion verotuloja anniskelun arvonlisäveron alentaminen vähentäisi noin 70 miljoonaa euroa. Anniskelun arvonlisäverokanta on Suomessa EU-maiden neljänneksi korkein.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Etusivulla nyt

Uusimmat: Puheenaihe

Luetuimmat paikalliset

Uusimmat

Luetuimmat