Paikalliset

Jäntti: "Ratikan toisen vaiheen rakentaminen on vaarassa" – Syynä ELY-keskuksen valitus

Aleksi Jäntti (kok)

Marjo Rämö / Tamperelaisen arkisto

Näsijärven täyttäminen Vaitinarossa mutkistuu entisestään. Tampere ehti jo saada aluehallintovirastolta luvan täyttää järveä tietyin ehdoin, mutta Pirkanmaan ELY-keskus on nyt valittanut päätöksestä Vaasan hallinto-oikeuteen.

Apulaispormestari Aleksi Jäntti (kok) pitää ELY-keskuksen valitusta vahingollisena Tampereelle. Hänen mukaansa valitus vaarantaa raitiotien kakkosvaiheen.

– Aluehallintoviraston myöntämä lupa koskee aluetta, jolle on kaavailtu raitiotien toisen vaiheen ratalinjausta. Toisen vaiheen toteutumisen yksi keskeinen edellytys on, että hinta ei nouse merkittävästi yli alkuperäisen arvion maksimia eli noin 60 miljoonaa euroa. Tuossa kustannusarviossa on oletettu, että Näsijärven täyttö toteutetaan Sulkavuoren jätevedenpuhdistamolta saatavalla kalliolouheella. Aikaikkuna on pieni, sillä täyttöaines on tarkoitus kuljettaa Sulkavuoresta suoraan Näsijärveen. Välivarastointi tai esimerkiksi siltaratkaisu näyttäisi tulevan niin kalliiksi, että raitiotien kustannusarviossa olisi vaikeaa tai peräti mahdotonta pysyä, Jäntti toteaa.

Jäntin mukaan Tampereen kaupungin ja viranomaisten on nyt löydettävä yhdessä ratkaisu, jolla raitiotien jatko voidaan toteuttaa.

– Ratkaisun on oltava sellainen, että sillä on menestymismahdollisuudet myös kaupungin päättävissä toimielimissä. Käytännössä tämä tarkoittaa, että yhteinen näkemys on löydettävä ennen tämän vuoden joulua, jotta toteutus voidaan aloittaa ensi kesänä.

Jäntti pitää hyvin erikoisena sitä, että ELY on tehnyt valituksen aluehallintoviraston myöntämästä luvasta.

– Sekä luvan myöntänyt AVI että päätöksestä valittanut ELY-keskus ovat ympäristöministeriön ohjauksessa, ja niiden toimintaa ohjaa sama strategia-asiakirja. Ei liene kohtuuton vaatimus, että viranomaiset voisivat taipua sen verran yhteistyöhön toistensa kanssa, että niiden ei tarvitsisi ratkoa välejään oikeudessa. On kestämätöntä, että Tampereen kaupungin suotuisa kehitys ja keskeisin ympäristöinvestointi joutuvat pelinappulaksi taistelussa, jossa viranomaiset miekkailevat siitä, kenellä on paras asiantuntemus.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Lisää aiheesta

Pirkanmaan ELY-keskus valittaa Vaitinaron täytöstä Vaasaan – "Perustuu puutteellisiin selvityksiin"5.11.2018 15.29
Tampere saa täyttää Näsijärven rantaa Vaitinarossa8.10.2018 13.11

Etusivulla nyt

Uusimmat: Paikalliset

Luetuimmat paikalliset

Uusimmat

Luetuimmat