Paikalliset

Poliisi: Oriveden kultakaivoksella epäillään ympäristörikosta

Kuvituskuva.

Sonja Sivonen

Sisä-Suomen poliisi Tampereella on aloittanut esitutkinnan Oriveden Dragon Mining Oy:n kultakaivoksella tapahtuneesta epäillystä jätteiden väärästä käsittelystä.

Poliisi kirjasi asiasta esitutkintalain mukaisen esiselvitysilmoituksen syyskuun lopussa saatuaan tietoja, joiden perusteella oli aiheellista selvittää asiaa tarkemmin.

Suoritetussa selvityksessä tuli ilmi seikkoja, joiden perusteella on tullut syytä epäillä rikosta ja asiaa tutkitaan rikosnimikkeellä törkeä ympäristön turmeleminen.

Poliisi on tänään suorittanut kaivosalueelle paikanetsinnän. Mukana oli myös yhteistyöviranomaisia. Etsinnässä ilmi tulleet seikat vahvistavat rikosepäilyä.

Esitutkinta jatkuu asiakirjamateriaalin selvittämisellä sekä kuulusteluilla. Kuultavien joukko on laaja, koska lain ja lupaehtojen vastaisen toiminnan epäillään jatkuneen vuosia ja ainakin vuoteen 2016 saakka, jolloin kaivoksen nykyinen johto on reagoinut ja lopettanut väärän käytännön.

Epäiltyjen piiri on toistaiseksi täsmentymätön ja selviää esitutkinnan edetessä kuulusteluvaiheeseen.

Kaivoksen johto on toiminut yhteistyössä viranomaisten kanssa asiaa selvitettäessä.

Esitutkinta tulee viemään kuukausia, joten uutta tiedotettavaa tuskin on ennen vuoden vaihdetta.

Tilaa uutiskirjeemme

Saat joka päivä klo 14 sähköpostiisi koosteen päivän kiinnostavimmista jutuista!

Tilaa tästä

Etusivulla nyt

Uusimmat: Paikalliset

Luetuimmat paikalliset

Uusimmat

Luetuimmat