Paikalliset

Kolumni: Ensitreffit maistraatissa

Mikko Väisänen

Eino Nurmisto

Järjestimme neljä vuotta sitten Pirkanmaan pride -viikolla pikadeitti-illan, jonka nimi oli Ensitreffit maistraatissa. Iltaan oli ennakkoilmoittautuminen, jossa huolella tiedustelimme osallistujen sukupuoli-identiteetistä ja seksuaalisesta suuntautumisesta, jotta osumia olisi edes teoriassa voinut syntyä. Tuntui kutkuttavalta toimia parinmuodostajana, kun tiesi että paikalla oli jokaiselle ainakin yksi hakua vastaava henkilö. Esivalmistelu loi osallistujille turvaa, antoi sijaa monenlaisuudelle ja vähensi ennakkoluuloista johtuvaa stressiä. Ilta sujui luontevasti ja tietojeni mukaan muutama pari näki toisiaan vielä myöhemminkin.

Pikadeittiformaatimme ei huomioinut ihmissuhteiden monenlaisuutta. Harva seuranhakuun erikoistunut verkkosovelluskaan tekee vielä niin. Yksi etsii sitoutuvaa ikirakkautta jakamaan uusperheen arkea, toinen kumppania vastuulliseen monisuhteeseen, samanhenkistä kämppistä, halikaveria, satunnaisseksiä tai säännöllistä vakihoitoa, jonka kanssa tietää mitä on luvassa. Joku puolestaan kaipaa ihanaa ihmistä, jolle saisi iltaisin lähettää hyvän yön viestin – että olisi ihminen, johon olisi yhteys.

Olemme kirjoittaneet ohjeet turvalliseen, vastuulliseen seuranhakuun verkossa. Ohjeille on tarvetta, sillä ihmissuhteet, oma identiteetti, omat rajat, toiveet, halut ja toisten huomioon ottaminen ovat herkkiä aiheita. Verkon hyvä puoli on se, että etukäteen voi selvittää melko tarkkaan, miten mielenkiinnot kohtaavat. Silti kasvokkain tapaaminen voi tuoda yllätyksiä. Upea verkkofantasia voi kuihtua pettymykseen tai latteahko nettimielikuva saattaa roihahtaa suureen iloon, kun toinen olikin odotuksia puhuttelevampi. Riski kannattaa ottaa, mutta varovainen on syytä olla.

Ottaisikohan joku Amorina toimimisen omaksi vapaaehtoistehtäväkseen? Meiltä on nimittäin toivottu lisää sateenkaari-ihmisten pikadeitti-iltoja. Olisi hienoa tarjota turvallinen ja päihteetön tila niille kumppanin hakijoille, joille bileet tai verkko ei ole omin seuranhakupaikka. Sateenkaari-ihmisten kaveripikadeittejä onkin Tampereella vedetty useana vuonna ja oikein hyvin seurauksin.

Mikko Väisänen

Sinuiksi-palvelun toiminnanjohtaja, YTM

seksuaalineuvoja, Pirkanmaan SETA ry

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Etusivulla nyt

Uusimmat: Paikalliset

Luetuimmat paikalliset

Uusimmat

Luetuimmat