Paikalliset

Kolumni: Suomi nousee, työtä jatkettava

Mikko Alatalo (kesk.)

Alatalon arkisto

Hallitus päätti ensi vuoden budjetista myönteisissä merkeissä. Velkaantuminen suhteessa bruttokansantuotteeseen on taittunut ja työllisyys on parantunut koko maassa. Seuraava hallitus saa hoitaakseen Suomen talouden huomattavasti paremmassa tilanteessa kuin nykyinen. Niin hyvin ei kuitenkaan mene, että voitaisiin jäädä seisomaan tumput suorina ja nauttimaan kasvun hedelmistä. Työtä on jatkettava.

Eri toimialoja vaivaava työvoimapula huomioidaan talousarviossa lisäämällä nopeaa muunto- ja täydennyskoulutusta. Pitkään työttömänä olleiden ja osatyökykyisten mahdollisuuksia työllistyä parannetaan lisäämällä palkkatuen käyttöä yrityksissä sekä työkyvyn ylläpitämiseen panostamalla. Ei-omistavan perheenjäsenen asema muuttuu yrittäjästä palkansaajaksi ja näin hänellä on mahdollisuus päästä työttömyysturvan piiriin. Keskustan tavoitteena on ollut saada pieni- ja keskituloisten ja eläkeläisten verotukseen merkittävä kevennys ja nyt se myös toteutuu. Takuueläkkeeseen on tulossa korotus.

Hallitus päätti merkittävästä yli 80 euron korotuksesta pienimpiin äitiys-, isyys- ja vanhempainpäivärahoihin. Viime vuonna noin 6 200 äitiä ja 1 400 isää aloitti vanhempainvapaan minimipäivärahan turvin. Liian moni suomalainen lapsi kasvaa yhä perheessä, jossa talous on tiukalla ja jokainen lisäeuro menee suoraan kulutukseen kotimaassa.

Lasten ja nuorten harrastamismahdollisuuksissa on suuria eroja.

Kotimaisen ruontuotannon tulevaisuutta turvataan ensi vuonna 90 miljoonan paketilla. Sillä helpotetaan kuivuudesta johtuvia ongelmia ja samalla luodaan edellytyksiä tulevaisuuteen kannattavuuden paranemiselle.

Juha Sipilän hallituksen panostukset perusväylänpidon korjausvelan poistoon ovat tällä vaalikaudella ennätykselliset miljardi euroa. Ensi vuoden talousarvio pitää sisällään 49 miljoonan liikenneturvallisuuspaketin, josta valtaosa suuntautuu talvikunnossapitoon ja kelirikon hoitoon, tasoristeysten poistamiseen sekä yksityisteiden valtionapujen korotukseen.

Pääradan kehittämiseen on luvassa lisärahaa. Nyt aletaan toden teolla selvittämään alle tunnin junayhteyttä Tampereelta Helsinkiin.

Pirkanmaa, Etelä-Pohjanmaa ja Pohjanmaa jatkavat yhteisvoimin taistelua sen puolesta, että kaikki valtatie kolmen, välillä Tampere-Vaasa, parannuskohteet toteutetaan ripeässä aikataulussa, mukaan lukien Hämeenkyrön ohitustie. Tiesuunnitelmat ovat jo valmiit.

Mikko Alatalo

kansanedustaja (kesk.)

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Etusivulla nyt

Uusimmat: Paikalliset

Luetuimmat paikalliset

Uusimmat

Luetuimmat