Paikalliset

Noin 30 000 tamperelaisen terveysasema muuttuu elokuussa – Katso täältä, koskeeko se sinua

Tampereen ostopalveluterveysasemien tuottaja vaihtuu elokuun alussa. Samalla terveysasemien vastuualueet muuttuvat.

Uusi palveluntuottaja on Mehiläinen Terveyspalvelut Oy. Uudet toimipisteet ovat Mehiläinen Oma Lääkärisi Hervanta Kauppakeskus Duossa osoitteessa Pietilänkatu 2 sekä Mehiläinen Oma Lääkärisi keskusta Finlaysonin alueella osoitteessa Itäinenkatu 3.

– Toiminnan alkaessa uusilla ostopalveluterveysasemilla elokuun alussa on odotettavissa ruuhkaa, joten toiveena on, että ensimmäisinä päivinä yhteyttä asemille otettaisiin vain kiireellisissä asioissa, vinkkaa apulaisylilääkäri Jukka Karjalainen Tampereen kaupungilta.

Aiemmin ostopalveluterveysasemien tuottajana toimi Pihlajalinna Oy Omapihlaja Hervannan ja Omapihlaja Kehräsaaren toimipisteissä. Toiminta näillä kahdella terveysasemalla päättyi tiistaina.

Mehiläisen vastuulle siirtyvät alueet ja väestö eivät ole samat kuin aiemmin Pihlajalinnan vastuulla olleet.

Terveyspalveluiden tuottajan vaihtuminen koskee 15 200 keskustassa ja 10 000 Hervannassa sekä Vuoreksessa asuvaa, 4000 Omapihlajan palveluntuottajakseen valinnutta sekä Kalkussa, Epilässä ja Pohtolassa asuvia, jotka ovat asioineet Kehräsaaressa.

Keskustan asukkaat siirtyvät 1.8. automaattisesti Mehiläinen Oma Lääkärisi keskustan asiakkaiksi ja Hervannassa ja Vuoreksessa asuvat Mehiläinen Oma Lääkärisi Hervannan asiakkaiksi. Nämä terveysasemat aloittavat toimintansa uusissa tiloissa uuden henkilökunnan voimin.

Valinnanvapauttaan käyttäneet asiakkaat, jotka ovat valinneet palveluntuottajakseen Omapihlajan terveysaseman, palautuvat osoitteensa mukaisen terveysaseman asiakkaiksi.

Halutessaan he voivat tehdä uuden valinnan ja valita uudeksi palveluntuottajakseen minkä tahansa Tampereen kaupungin terveysaseman tai 1.8. lähtien Mehiläisen Oma Lääkärisi terveysaseman keskustassa tai Hervannassa. Valinnan voi tehdä joko asioimalla tai soittamalla kyseiselle terveysasemalle tai soittamalla terveyspalveluiden neuvontaan.

Kalkunvuoressa, Epilässä ja Pohtolassa Pihlajalinnan vastuulla olleet alueet muuttuvat seuraavasti: Kalkunvuoren asukkaat siirtyvät Oma Lääkärisi Tesoman asiakkaiksi, Epilän alueen asukkaat Tipotien terveysasemalle ja Pohtolan alueen asukkaat Lielahden terveysasemalle.

Tämä muutos koskee yhteensä 1500 asukasta. Näiden alueiden kotitalouksiin lähetetään postitse tiedote ennen elokuun alkua.

KATSO ASIAKASTIEDOTTEET TÄÄLTÄ!

Lisää aiheesta

Paljonko kodistasi on matkaa lähimpään kauppaan, päiväkotiin tai terveysasemalle? Tässä ovat suomalaisten keskiarvot20.4.2018 07.30
Terveysasema muuttaa Westeriin ensi viikolla4.4.2018 08.11

Etusivulla nyt

Uusimmat: Paikalliset

Luetuimmat paikalliset

Uusimmat

Luetuimmat