Paikalliset

Nina Åkerman valmistautuu tangofinaaliin - "Tuomaristo neuvoi heittäytymään täysillä"

Nina Åkerman sai tangoviikolla lahjaksi upean puvun, aivan yllättäen. - Katselin tanssipaikalla myynnissä olevia pukuja ja ihastuin juuri tähän. Keikan jälkeen sain puvun itselleni, myyjä oli jättänyt sen minulle lahjaksi.

Kari Martiala

Seinäjoen Tangomarkkinoilla eletään kiihkeää aikaa. Tangolaulukilpailun finalistit valmistautuvat esityksiinsä ja yleisölle riittää monenlaista vauhdikasta seurattavaa.

– Voi että, täällä on ollut ihan mahtava tunnelma ja olen ihan intoa täynnä! Yritän nauttia joka ikisestä hetkestä, jotta voittaisin sen kisajännityksen, lauantaina kuningatarfinaalissa kilpaileva Nina Åkerman ilakoi.

Pitkään Tampereella asunut ja työskennellyt, nykyinen ähtäriläinen jakaa kiitosta tukijoukoilleen.

– Ihmiset ovat todella kannustavia ja elävät tätä matkaa mukanani. Ja sitä kannustusta olen saanut Ähtärissä aina kaupunginvaltuutetuilta saakka. Olen siitä niin kiitollinen ja otettu. Samoin some-maailma on yhtä kannustava ja monesti tulee ilon kyyneleitä siitä, miten ihanasti ihmiset ottavat minut vastaan.

Nina Åkerman on osallistunut Tangomarkkinoille jo kolmesti aikaisemmin. Vuonna 2014 hän ylsi finaalin karsintaan, 2015 hän oli finaalissa kolmas ja 2016 superfinaalissa toinen. Saavuttamatta on vain kuningattaren kruunu. Maallikkona voisi kuvitella, että neljäs kerta on helpompi kuin aikaisemmat.

– Vaikka olen keikkaillut paljon edellisen Tangomarkkinoiden jälkeen, tämä on kuitenkin joka kerta erilainen ja ennen kokematon juttu. Suuret esiintymislavat ovat aina jännittäviä, Åkerman sanoo riemuissaan.

Edellisvuoden kakkossijan jälkeen Åkermanilla on riittänyt tanssikeikkoja, joten mikä saa hänet lähtemään uudelleen kilpailuun.

– Kruunu tuo mukanaan paljon erilaisia esiintymismahdollisuuksia ja niiden avulla pystyy kehittämään uraansa eri suuntiin. Kruunun mukana tulevat konserttilavat, juontokeikat ja muuta monipuolisuutta tähän työhön. Juuri niitä haen täältä.

Kuningatarfinalistien keskuudessa on ollut Åkermanin mielestä tyyni ja rauhallinen tunnelma.

– Vaikka luulisi, että kaikkia jännittää. Toisaalta täällä on koko ajan kova kiire ja hulina, ja järjestetään viime hetken juttuja.

– Sen sijaan kuningasfinalisteilla on tosi paikka edessä jo torstaina, joten vaikka he olivat aikaisemmin kovin puheliaita, tänään keskiviikkona kaikki ovat jotenkin niin hermostuneita. Kyllä heitä nyt jännittää, Åkerman nauraa.

Tuomaristo on seurannut tiiviisti finalistien valmistautumista kilpailuun, vaikkapa sitä, miten aktiivisia he ovat olleet esimerkiksi facebookissa ja muualla somessa. Kuninkaallisen pitää hallita monenlaisia asioita.

Kuningatarfinalisteilla on Seinäjoella monta esiintymistä, joita tuomaristo seuraa tarkasti; Katulavalla, Paviljongissa sekä erilaisissa tilaisuuksissa, kuten vaikkapa grillivartaan ääressä. Miten finalisteilta luonnistaa ruoanlaitto.

– Meillä oli keskiviikkona aamupäivällä tuomariston kanssa myös rento ja leppoisa keskustelutuokio. Sain ohjeeksi, että anna palaa ja heittäydy täysillä esitykseen. Olen tanssikeikoilla sellainen ADHD-tapaus, mutta olen ajatellut, että konserttilavalla pitäisi olla hieman rauhallisempi ja tyynempi, tuomariston mielestä ilmeisesti sielläkin pitäisi olla enemmän oma itseni.

Kuningatarfinaalissa kuultavat tangot ovat vielä salaisuus, mutta Åkerman on tohkeissaan omista lauluistaan.

– Jokainen finaalissa oleva tango on aivan huikea. Miten minulle sattuivatkin tangot, jotka ovat myös lähellä omaa elämääni. Saan toteuttaa itseäni niiden kautta, hän sanoo.

Tangoyleisö äänesti keskiviikkona suosikeistaan ja yleisö kruunaisi uusiksi Tangokuninkaallisiksi Nina Åkermanin ja Tino Ahlgrenin.

Tangolaulukilpailun aikataulu:

Tangokuningas valitaan torstaina 12.7. klo 19.00-21.30 ja Tangokuningatar lauantaina 14.7. klo 19.00-21.30. Paikka Seinäjoen Kisa-Areena. Molemmat finaalit lähetetään suorana lähetyksenä Alfatv-kanavalta.

Tampereen seudulta Seinäjolla kilpailevat myös:

Tangoseniorifinalistit nokialainen Pepe Enroth ja tamperelainen Tuulikki Järvinen.

Tangojunioreissa kisaavat tamperelaiset Anni-Maria Kuivanen, Emilia Kotilainen, Konsta Kotilainen, Piita Pesä, Siiri-Lotte Ryhänen ja Tapio Kolari.

Lisää aiheesta

Tangomarkkinoille odotetaan jälleen jättiyleisöä – "Ei edes yritetä ylittää, koska infra ei vedä enempää"12.7.2018 12.35
"Aivan kuin tietoisesti lyötäisiin korville" – tangokuningas tyrmää radioiden musiikkivalinnat20.10.2017 20.30
"Vastaavaa tunnelmaa ei ole koettu sitten Jari Sillanpään parhaiden päivien" – Näin tangokuninkaalliset pärjäsivät ensimmäisellä yhteiskeikallaan15.7.2017 12.44

Etusivulla nyt

Uusimmat: Paikalliset

Luetuimmat paikalliset

Uusimmat

Luetuimmat