Puheenaihe

Tällaisilla keinoilla EU-johtajat puuttuisivat maahanmuuttovirtoihin – esillä esimerkiksi maihinnousukeskukset

Kuvituskuva.

Johanna Erjonsalo / arkisto

EU-maiden johtajat kokoontuivat sunnuntaina epäviralliseen työtapaamiseen keskustelemaan keinoista muuttoliikkeen parempaan hallintaan. Keskustelu käytiin sekä ulkoisista toimista, ulkorajavalvonnasta että unionin sisäisistä toimista.

Keskustelussa korostettiin kaikkien jäsenmaiden yhteistä vastuuta muuttoliikekysymyksen ratkaisun löytymiseen.

– Meidän on pyrittävä löytämään muuttoliikkeen hallintaan kokonaisvaltainen ratkaisu. Lähtökohtana on helpottaa hädänalaisten elämää ja vähentää näin ihmisten tarvetta lähteä kodeistaan, pääministeri Juha Sipilä kommentoi.

Ulkoisissa kysymyksissä esiin nousivat erityisesti erilaiset järjestelyt lähtö- ja kauttakulkumaiden kanssa, mukaan lukien niin sanotut alueelliset maihinnousukeskukset, joiden osalta todettiin tarve jatkoselvittelyihin.

– Suomi on jo vuosia ottanut pakolaisia suoraan YK:n pakolaisleireiltä. Näin pystytään auttamaan kaikkein vaikeimmassa asemassa olevia. Ja vielä niin, että salakuljettajat ja rikolliset eivät hyödy. Tämän käytännön toivon yleistyvän, Sipilä totesi.

EU-johdon epävirallisen tapaamisen oli määrä luoda edellytyksiä Eurooppa-neuvoston työlle. EU-maiden päämiehet käsittelevät muuttoliikettä Eurooppa-neuvostossa torstaina 28. kesäkuuta.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Lisää aiheesta

Suomi myönsi yli 33 000 oleskelulupaa viime vuonna – ”Perhe- ja työperusteinen maahanmuutto ovat selvässä kasvussa”1.6.2018 12.00
Ay-järjestö yllättää: Haluaa vapauttaa ulkomaisen työvoiman tulon – "Maahanmuuttajille järjestettävä asuntoja, päiväkoteja ja tukipalveluita"17.5.2018 12.33

Etusivulla nyt

Uusimmat: Puheenaihe

Luetuimmat paikalliset

Uusimmat

Luetuimmat